Erika Helin hakeutui terapiaan - tässä syy
Menestynyt Onlyfans-tähti Erika Helin kertoo aloittaneensa terapiassa käynnin.
Erika avautuu asiasta sometilillään, ja kertoo tavoitteekseen ymmärtää itseään ja muita ihmisiä paremmin.
Hän myös sanoo, että haluaa oppia hyväksymään ja käsittelemään kaikkia tunteita niin, että tuntee samanaikaisesti olevansa turvassa.
- Haluan pärjätä yllättävissä tilanteissa ilman, että ne tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.
Suomen tunnetuin Onlyfans-tähti Erika Helin jyrähtää: Huijarit vetävät välistä!
Erika kertoo, ettei hänen elämässään ole mitään suurta meneillään, mutta hän pitää ratkaisuaan itsestään huolehtimisena.
- Uusia käyttäytymis-, tunne- ja sosiaalisia taitoja on mahdollista oppia! hän muistuttaa.
Onlyfans-yrittäjä myös kannustaa seuraajiaan, ja sanoo tämän postauksen olevan merkki kokeilla sitä.
- Kiitos läheisilleni, jotka rohkaisivat minua aloittamaan, Erika kiittelee herkän otoksen kuvatekstissä.
Erika nähtiin juuri Rikkaat ja rahattomat -ohjelman tuoreella kaudella.
Seiskan haastattelussa Erika kertoi hiljattain viime vuotisesta erostaan, urastaan sekä terveydestään.
Sitoutumiskammoinen Erika Helin avautuu mieskokemuksistaan: ”Touhuillaan selän takana”