Eppu Normaalista valokuvanäyttely, kirja ja elokuva!

Eppu Normaalista valokuvanäyttely, kirja ja elokuva!
Eppu Normaalista valokuvanäyttely, kirja ja elokuva!
Mainos
Mainos päättyy

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva Eppu Normaali juhlii tänä vuonna 40-vuotistaivaltaan. Vuosikausia nousujohteinen ura huipentuu vielä tämän vuoden aikana EPUT-elokuvaan. Juhlavuoden kunniaksi Eppu Normaali esiintyy muun muassa Tampereen Ratinan stadionilla, bändistä pidetään valokuvanäyttely ja siitä julkaistaan uusi kirja.

EPUT-elokuvan ohjaa Saku Pollari.

- On etuoikeus olla sellaisessa asemassa kaikkien näiden vuosien jälkeen, että meistä toteutetaan elokuva. On kiinnostavaa nähdä ulkopuolisen silmin, mistä tässä hommassa on oikein kyse. On myös hyvä, että joskus tulee ikuistettua jo melkein unohtuneet tapahtumat ja tarinat. Onneksi ihan kaikkea ei muista, muutoin ei uskaltaisi tulla ensi-iltaan, bändin keulakuva Martti Syrjä kertoo. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan