Ensitreffit alttarilla -ohjelman pappi Kari Kanala: Jotkut ovat pahoittaneet mielensä

Syyskuussa jatkuva sarja teki Kari Kanalasta, 53, julkkispastorin, mutta nykyään hän on peräti julkkiskirkkoherra. Kari on jälleen mukana ohjelmassa, jonka uudella kaudella seurataan ensimmäistä kertaa peräti neljän parin avioliittoa. Kari on mukana valitsemassa aviopareja ohjelmaan kahden muun asiantuntijan, parisuhdekouluttaja Marianne Stolbowin ja seksuaaliterapeutti Elina Tanskasen kanssa.
Julkkispappi ei vihi ohjelman pareja, vaan avioliitot solmitaan siviilivihkimisenä.
– Etenkin ennen ohjelman alkamista tuli huutia siitä, miten pappi voi olla mukana tällaisessa. Edelleen kielteistä palautetta antavat lähinnä ne, jotka eivät ole ohjelmaa katsoneet. Ne, jotka ovat katsoneet, ovat huomanneet, että tätä tehdään sydämellä.
– Itse ajattelen, että jos pappina leimaudun rakkauden kautta, niin hyvä niin, Kari toteaa.
Olet mitä syöt -ohjelmassakin nähty pappi Kari Kanala manaa koronakiloja: Juustopaheeni palasi
Kari on esiintynyt myös toisessa tv:n suosikkiohjelmassa. Olet mitä syöt -sarjan edellisellä kaudella hän pääsi kiinni elämäntapamuutokseen, jonka myötä painoa lähti lopulta lähes 18 kiloa.
Korona-ajan aikana kupeille on kuitenkin palannut muutama lisäkilo.
– Juusto näet palasi jääkaappiini, sille ei voi mitään. Mutta yleisesti olen kyllä hyvässä kuosissa, ja pieniä paheitahan pitää olla.
– Ilman paheita eläisi liikaa täydellisyyteen pyrkivää elämää, ja silloin jossain vaiheessa törmää siihen huomioon, ettei elämää voi hallita.
Karin rakkain liikuntaharrastus on jalkapallo, jota hän pelaa muun muassa raittius- ja urheilujoukkue Zoomissa. Vaikka takareiden oikkuilu on hieman rajoittanut Karin pelaamista kesällä, hän aikoo osallistua syyskuussa Rockfutiksen SM-kisaan.
– Joskus kauan sitten olin Ile Vainion levy-yhtiön joukkueessa voittamassa kultaa samaisessa turnauksessa. Nykyisistä rokkarivastustajista pahimpia taitaa olla Tavastian pelaajat, Kari aprikoi.