Ensimmäiset yhteiskuvat! Suvi Pitkäsen ex-mies Teppo Säkkinen rakastui – etsivät jo yhteistä kotia: Tällaista rakkautta en ole ennen kokenut!

Suvi Pitkäsen ex-puoliso ja lapsen isä Teppo Säkkinen paljasti Facebook-sivuilla löytäneensä rinnalleen uuden rakkauden. Hän elää parisuhteessa promoottorina työskentelevän Aleksandran kanssa.
- Olemme tienneet toisemme sosiaalisen median kautta jo viisi vuotta. Ensimmäisen kerran näimme kuitenkin vasta alkuvuodesta ja siitä kaikki sitten lähti. Ehdin olla viisi ja puoli vuotta sinkkuna ennen Aleksandran tapaamista, Teppo kertoo Seiskalle.

Teppo kertoo Aleksandran tehneen häneen suuren vaikutuksen älykkyydellään ja ulkonäöllään.
- Tuntui heti, että hän on kaikin puolin samalla aaltopituudella kuin minä. Hän on niin sisäisestä kuin ulkoisesti todella kaunis. Tällaista rakkautta en ole ennen kokenut.
Pariskunnalla on selvät sävelet tulevan suhteen.
- Emme ole vielä muuttaneen avoliittoon, mutta senkin aika saattaa olla hyvin pian, sillä etsimme yhteistä kotia Helsingistä, Teppo paljastaa.
Mister Finland -voittajanakin tunnetun Tepon ja hänen ex-vaimonsa Suvi Pitkäsen suhde päättyi eroon vain neljä kuukautta vihkimisen jälkeen vuonna 2014. Suhteen päättymisen jälkeen he joutuivat keskelle kiivasta huoltajuuskiistaa.
Huoltajuuskiistan jälkeen Teppo on kadonnut lähes täysin julkisuudesta. Ex-pariskunnalla on 7-vuotias Safina-tytär.