fbq
Justimus

Ennätyksiä rikkonut Justimusfilms kantaa Kummelin soihtua: ”Ihailemme Heikki Silvennoista”

Pienestä Haapaveden kaupungista kotoisin olevat 27-vuotiaat Juho Nummela, Joose Kääriäinen sekä Sami Harmaala ovat tunteneet toisensa jo alakoulusta eli liki 20 vuotta. Vuonna 2009 kopla ryhtyi kuvaamaan omatoimisesti sketsivideoita nettiin.

Kaveruksilla ei ollut puuhassaan varsinaisia odotuksia, mutta muutamaa vuotta myöhemmin YouTubessa julkaistu musiikkivideo Lanit saavutti huiman suosion. Videota on katsottu lähes seitsemän miljoonaa kertaa.

Justimusfilms koostuu huumorimiehistä Juho, Joose ja Sami.  Sketsien lisäksi herrat ovat harrastaneet yhdessä nuoruusvuosinaan muun muassa breikkausta. – Kulttuurin miehiä, Juho kehaisee pilke silmäkulmassaan.
Justimusfilms koostuu huumorimiehistä Juho, Joose ja Sami.  Sketsien lisäksi herrat ovat harrastaneet yhdessä nuoruusvuosinaan muun muassa breikkausta. – Kulttuurin miehiä, Juho kehaisee pilke silmäkulmassaan.

Justimusfilmsin jäsenten ystävyys kestänyt vuosia: ”Pakonkin edessä, vaikka ei haluaisikaan”

Juho, Joose ja Sami tekevät sketsivideoita täysin omalla kaavallaan. Miehet nimeävät kuitenkin kattavan listan suomalaisia näyttelijöitä, joiden töitä he ovat vuosien saatossa ihailleet.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Ketään yksittäistä esikuvaa ei ollut, mutta esimerkiksi Ketonen ja Myllyrinne oli siihen aikaan vaikuttava sarja, Joose muistelee.

Toinen Justimusfilmsin lapsuudessa vaikuttanut komediaryhmä oli suomalaisia villinnyt Kummeli.

– Tavoitteemme on olla jonain päivänä Kummelien tapaan koko kansan komediaryhmä, Juho tunnustaa.
– Tavoitteemme on olla jonain päivänä Kummelien tapaan koko kansan komediaryhmä, Juho tunnustaa.

– Ihailemme Heikki Silvennoista ja tietty koko Kummelia. He ovat huipputyyppejä, Sami toteaa.

Justimusfilms-tähdet paljastavat yllättävän nuoruuden harrastuksensa: "Siellä oli meidän lisäksemme vain 25-vuotiaita naisia"

Kummelissa esiintynyt Heikki vieraili vuosia sitten Justimusfilmsin tuotannossa, ja myöhemmin Kummeli kutsui pojat esiintymään omaan tv-sarjaansa.

– Uratavoitteenamme on tietyllä tavalla jatkaa Kummelin soihtua vieden, että olisimme joskus heidän tapaansa koko kansan komediaryhmä, Juho pohdiskelee.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Huumorimme on toki ihan erilaista, mutta Heikki on kyllä sanonut tykkäävänsä meiningistämme.

Erityisesti Joose kertoo kehujen tuntuneen merkitykselliseltä.

– On siistiä, kun tuollainen legenda kannustaa. Olen katsonut ja ihaillut Kummelia lapsesta asti tähdet silmissä, ja nyt olen päässyt tekemään Heikin kanssa samoja töitä, hän huokaa hämmentyneenä.