Elonkerjuu-yhtyeen basisti Antero Naali eli Marko Anttila on kuollut

Marko menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen.
Elonkerjuu-yhtyeen basisti Marko Anttila, joka esiintyi nimellä Antero Naali, on kuollut. Yhtye tiedottaa kuolemasta Facebook-sivullaan.
Facebook-julkaisussa kerrotaan, että Marko kuoli nopeasti edenneen sairauden murtamana.
- Meille kaikille on järkytys, kuinka nopeasti asiat ovat edenneet. Vielä lokakuussa Ana oli soittorivissä. Sorsanpesän keikka Seinäjoella jäi ikävä kyllä viimeiseksi. Tätä ei meinaa käsittää todeksi, yhtye kirjoittaa.
Marko oli yksi vuonna 1999 perustetun bändin perustajajäsenistä. Tuolloin mukana oli myös Lauri Tähkä, joka siirtyi myöhemmin soolouralle.
Elonkerjuu-yhtyeen Johanna Koivu yllättää: Valmensin Miss Suomea!
Bändi muistaa basistin hyväntuulisena soittajana, joka antoi aina kaikkensa.
- Marko oli soittaja isoolla ässällä, pedantti, joka rakasti musiikkia, soittamista ja esiintymistä, he kuvailevat.
Toisaalta hänen kerrotaan olleen myös pohdiskeleva ja hiljainen mies, joka ei valittanut koskaan mistään.
- Tuhansia tarinoita olisi kerrottavana. Nyt kuitenkin suremme. Kiitos rakas Napakettu, kiitos kaikista yhteisistä vuosista, he päättävät tiedotteen.
Bändin jäsenistä Markoa jäivät kaipaamaan Osku Ketola, Simo Ralli ja Lenni Paarma. He julkaisivat viimeisimmän, paljon radiosoittojakin saaneen kappaleensa syyskuussa.