
Ellinoora julkaisi suloisen kuvan rakkaastaan – lemmenloma Lontoossa
Laulaja Ellinoora, 28, on taannoin kuvannut Ison-Britannian pääkaupunkia Lontoota maailman ihanimmaksi kaupungiksi.
Hän matkustikin vastikään suosikkipaikkaansa ja julkaisi sieltä liudan tunnelmallisia otoksia Instagram-sivullaan.
- Postikortteja Lontoosta, Ellinoora alustaa kuvatekstissä.
Matkakuvissa voi nähdä laulajattaren kaupunkityyliä värikkäiden graffitien ympäröimänä, kaunista kaupunkikuvaa ja videoita konserteista. Hän on päässyt todistamaan livenä omien sanojensa mukana ikisuosikkinsa Marcus Mumfordin sekä Florence + The Machinen. Lisäksi Ellinoora poseeraa söpösti kultansa kanssa, jonka kainalossa matkaan on lähdetty. Laulaja on ikuistanut rakkaansa myös metrossa hyväntuulisena.
- Tässä London dump. On semmonen ruokittu (nii sielullisesti ku ihan ravinnollisestikin) ja levännyt olo! Ellinoora kirjoittaa.
Omintakeisesta tyylistään tunnetun Ellinooran upea päähine on saanut seuraajat haukkomaan henkeä. Pinkki pörröhattu suorastaan loistaa hehkuvana asukuvissa.
- Mikä ihana hattu! podcast-tähti Hanna Tikander hehkuttaa.
- 2. kuva on mun lemppari ja toi pinkki hattu on ihana!!! toinen ihastelee.
- Ihana lomanoora. Niin ihanaa että oot päässyt taas sun sielun kaupunkiin nauttimaan, eräs iloitsee.
Myös muusikko Tommi Läntinen on noteerannut Lontoo-kuvat ruusu-, liekki- ja rukoiluemojin kera.
Tällainen on "LomaNoora"! Ellinoora ihastuttaa luonnollisena ulkomailla - katso kuvat
Ellinoora on kertonut upeasta hatustaan myös Instagram-tarinoissaan. Kuvat ilmeisesti hämäävät.
- Hattu on vielä massiivisempi livenä, hän nimittäin kirjoittaa hattukuvan yhteyteen.
Ellinoora oli mukana Mestarit-nimeä kantaneella kiertueella. Hänen kanssaan lukuisat Suomen suurimmat areenat otti haltuun Paula Vesala, Kaija Koo ja Jenni Vartiainen. Kiertue huipentui Helsingin Jäähallissa nähtyyn konserttiin isänpäivänä, eli sunnuntaina 13. marraskuuta.
Naisten kiertuetta kutsuttiin alkuun Mestarit areenalla -kiertueeksi, joka nostatti kohun. Alkuperäisessä Mestarit areenalla -kokoonpanossa esiintynyt Pepe Willberg kutsui kiertuetta "haudan ryöstämiseksi". Mestarit areenalla -kiertueen kokoonpanoon kuului taannoin Pepen lisäksi Hector sekä edesmenneet Kirka ja Pave Maijanen.
