Ellen Jokikunnas jätti Italian taakseen

Koti Italiassa sai jäädä, mutta Suomeen tv-kasvo ei kuitenkaan palannut.
Ellen Jokikunnas ja puoliso Jari Rask ostivat keväällä 2023 talon Italian kuumalta maaseudulta.
Ellen ja Jari vastaavat arkistovideolla parisuhdekysymyksiin:
Pugliassa sijaitseva satoja vuosia vanha viinitila oli kaipasi kipeästi päivitystä. Pariskunnan pitkällistä remppaprojektia onkin saatu seurata paitsi televisiosta myös sosiaalisen median puolella. Kuten elämässä yleensä, on saneerauksessa tullut vastaan jokunen vastoinkäyminenkin. Esimerkiksi suunnittelutyössä apuna olleen arkkitehdin työtavat aiheuttivat pariskunnalle harmaita hiuksia.
Loma saarivaltiossa
Mutkaisesta matkasta huolimatta Ellen perheineen vaikuttaa varsin tyytyväiseltä hankintaansa. Siltikin pieni irtiotto arjesta tekee hyvää. Ellen kertoikin vastikään Instagramissa perheen matkustaneen Lontooseen. Torstaina (24.7) julkaistut sometarinat ovat katsottavissa 24 tuntia.
Pariskunta on kulkenut junalla Gatwickistä Lontooseen, jossa he tapasivat Ellenin Emil -veljen. Kolmikko on käynyt yhdessä ainakin italialaiseen ruokaan erikoistuneessa Spagnoletti -ravintolassa.

Ruokailun jälkeen poppoo on vieraillut King's Cross -juna-asemalla. Paikka on tuttu jokaiselle, joka on lukenut tai katsonut velhopoika Harry Potterin seikkailuja. Ilmeisesti tarinat eivät ole ainakaan Jarin suosikkeja, sillä tämä vitsailee videolla hakevansa läheisestä kaupasta Klonkku -paidan. Velhomaailman sijaan Klonkku nimittäin löytyy Taru sormusten herrasta -trilogiasta.
Erikoinen aamiainen
Ellenin stoorien perusteella Jari on innostunut fantasiakirjallisuutta enemmän vallan toisesta asiasta. Tämä on tutustunut paikalliseen juomatarjontaan ainakin somekuvan ottamisen ajaksi. Kuvassa näkyy liuta erilaisia virvokkeita, kuten tölkki gin & tonicia.
– Breakfast of the Champions, mestareiden aamiainen Jari julistaa Ellenin jakamassa kuvassa.