Ella Kanninen esittelee uudessa tv-sarjassa toisen kotimaansa Italian saloja - tsekkaa juontajan vinkit!

Juontaja Ella Kanninen on matkustanut Italian ja Suomen väliä jo neljätoista vuotta. Suurimman osan ajastaan hän asuu miehensä ja poikiensa kanssa Toscanan maaseudulla, mutta viettää vähintään puolet vuodesta Suomessa erilaisten töiden takia.
Ella on tehnyt Italiaa tutuksi suomalaisille kirjojensa ja televisio-ohjelmien kautta, ja nyt pääsemme hänen kanssaan tutustumaan Ellallekin tähän saakka arvoitukselliseksi jääneeseen Etelä-Italiaan.
Uudessa seitsemänosaisessa ohjelmasarjassa Ella matkaa normannien jalanjäljissä Campaniaan, Basilicataan, Pugliaan ja Calabriaan sekä Sisiliaan. Ella tutustuttaa katsojat maakuntien värikkääseen historiaan ja kulttuuriin sekä tietenkin myös paikallisiin ihmisiin.
- Italia on valtavan monipuolinen maa ja erot maakuntien välillä on huimat. Ero näkyy ruokakulttuurissa ja ihmisten tavassa puhua ja olla. Kaikki oli uutta ja kiehtovaa. Italiaa ei voi niputtaa yhden otsikon alle, Ella toteaa.
Eteläisessä Italiassa on yhä nähtävissä jälkiä eri valtakausista. Normannien ajalta on nähtävissä esimerkiksi linnojen ja kirkkojen raunioita. Sisiliassa järjestetään kolmipäiväisiä juhlia, joissa muistellaan normannien valta-aikaa.
- Sisilia on täynnä kulttuuria, koska siellä ovat melskanneet monet eri valloittajakansat. Sisilialaiset tuntevat upeasti oman saarensa historian. Historia näkyy myös ihmisissä, joissa on ranskalaisten, kreikkalaisten ja normannien piirteitä. Sisilialaiset ovat elegantteja ihmisiä. Euroopan historia on siellä käsin kosketeltavissa, Ella kertoo.
Yksi erikoisemmista ja mieleenpainuvimmista Etelä-Italian kohteista on Matera, joka on myös vuoden 2019 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Materan vanhakaupunki tiedetään monien elokuvien kuvauspaikkana.
- Matera on ainutlaatuinen kohde ja toista samanlaista ei ole missään. Se oli aikoinaan köyhyyden symboli, takapajuinen paikka, jossa elettiin armottomassa köyhyydessä. Maailmanlaajuisen huomion takia sen neliöhinnat huitelevat nykyään New Yorkin kanssa samoissa luvuissa. Se on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.
Etelä-Italiassa on kohteita jokaiseen makuun. Ellakaan ei osaa nimetä vain yhtä suosikkipaikkaansa.
- Henkilökohtaisesti minulle jäi mieleen Calabrian karuus ja vuoristomaisemat. Siellä on hirveän vaikea liikkua. Kapusimme vuoristoteitä tosi korkealle ja kävelimme vuoren laelle kinttupolkuja. Se oli maisemallisesti huimaa. Napoli jäi myös mieleeni. Se kakofonia ja kiihkeys on uskomatonta, Ella muistelee.
Ellan matkassa: Etelä-Italia, Teema & Fem keskiviikkoisin kello 21.00.