Elina Kanerva elämästään uudessa kodissa: Kesti kauan oppia asumaan ilman Ilkkaa

Elinan uudessa kodissa näkyy hänen oma tyylinsä, mutta hän pitää myös Ilkan tavaroita esillä.
Edesmenneen kansanedustajan Ilkka Kanervan leski Elina Kanerva, 54, muutti Turusta Helsinkiin elokuussa. Uusi elämänvaihe vaati aluksi totuttelua. Se oli jopa hyvin vaikeaa.
– Kesti tosi kauan tottua siihen, että asun yksin. Nyt olen pystynyt nauttimaan siitä. Toki kaipaan Ilkkaa ja toivon, että hän olisi vielä täällä, mutta olen oppinut arvostamaan omaa rauhaa kotini seinien sisällä. Se on todella tärkeä asia. Nyt minun on hyvä olla, Elina kertoo Seiskalle.
Elina on hyvin paljon tekemisissä Helsingissä asuvan Mariam-tyttärensä kanssa mutta käy myös usein Turussa tervehtimässä äitiään sekä Ilkan haudalla Uudessakaupungissa.
– Käyn ajelemassa sielläpäin melkeinpä viikoittain.
Jos Elina ja Mariam eivät näe jostain syystä toisiaan pariin viikkoon, he järjestävät keskenään esimerkiksi kokonaisen yhteisen viikonlopun.

Elina Kanerva muistelee Ilkka Kanervan ja Johanna Tukiaisen tekstarikohua: Todella kova paikka
Treenaaminen meni överiksi
Elina pitää arkielämässä itsestään ja terveydestään huolta monella tapaa. Hän urheilee paljon. Elinalle ryhmäliikuntatunnit ovat erityisen tärkeitä.
– Silloin saan nollattua ajatuksiani parhaiten, kun keskittyy suoritukseen, hän perustelee.
Alkuvuodesta Elina treenasi jopa liiaksi. Nyt hän on saanut tilanteen tasoittumaan. Hän on liikunta-alan ammattilaisen valmennuksessa.
– Tein aiemmin niin, että minulla oli viisi kertaa viikossa tuplatreenit. Nyt treenaan edelleen viidesti viikossa, mutten enää tuplana.

Leskeksi jäänyt Elina Kanerva muistelee häitään - suloisia paljastuksia Ilkka Kanervasta!
Hiljensin tahtia
Elina on havainnut nimenomaan liikunnan määrän vaikuttavan valtavasti hänen vointiinsa.
– Treenasin ennen aivan liian kovaa, ja nyt kun olen hiljentänyt tahtia, oloni on erilainen, hän sanoo.
– Voin nykyään paremmin. Ihmettelin silloin aiemmin, miksi liikunnasta huolimatta paino junnasi paikoillaan. Ymmärsin personal trainerini avulla, että kuntoni koheni, mutta aineenvaihdunta oli jumissa siksi, että harrastin liikaa aerobista urheilua.
Jo vuosia kasvissyöjänä ollut Elina pitää ruokavaliossaan huolta siitä, että saa tarvittavat proteiinit, vitamiinit ja hivenaineet.