Elias Aalto otti erikoisen kirjan matkalukemiseksi Amazing Raceen – hakusessa harjoituspäitä
Elias lähti kisaamaan Amazing Racen voitosta veljensä Matiaksen kanssa.
Wolt-ruoankuljetuspalvelun perustaja ja Leijonan luolasta tuttu Elias Aalto lähti Amazing Raceen yhdessä veljensä Matias Pietilän kanssa.
Katso video: Tältä näytti Amazing Race Suomen startti:
Eliasta jää kotiin ikävöimään vaimo ja kaksi lasta. Kilpailussa heillä on tarkat etappibudjetit, eli kisaajat eivät voi törsäillä esimerkiksi tuliaishankintoihin.
– Lapset olivat ihan, että "kai sä iskä tuot meille lelun tuliaiseksi." Siinä on se ongelma, että iskä on mukana maaliin asti, ja ostaa sen lelun sitten Suomesta, Elias nauraa.
– Onhan siinä se, että jos ihan tosissaan rakastaa vaimoaan, mitä tietysti tekee… mehän saamme ostaa etappirahoilla mitä vaan. Se on aika päällikköliike kesken kisan sanoa, että ”venaas, me käydään tossa basaarilla vähän hypistelemässä juttuja, otettaisiin yksi huivi messiin”.
Matias ja Elias kuitenkin toteavat, että enemmän vaikeuksia tuottaa ilman puhelinta oleminen.
– Ihminen sielun tyhjyyttään sillä lääkitsee. Olemme myös parempia käyttämään puhelinta, kuin jotkut muut, joten olisimme voineet hyödyntää sitä, Elias miettii.
– Olemme vähän nörttimäisiä, ja ainut erikoisosaamisemme on hyvä googlaustaito, Matias naurahtaa.
Matkalla voi treenata lettikampauksia
Kun sielun tyhjyyttä ei voi puhelimen avulla lääkitä, on Elias pakannut reppuunsa kirjan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa kirja, vaan matkalukemisena toimii ”lettikirja”, eli opaskirja lettien tekemiseen.
– Illallispöydässä sanoin, että täytyy ottaa jotain matkalukemista. Tytär sanoi, että ”iskä, sinulla on se lettikirja, jonka sait lahjaksi.” Oli pakko ottaa lettikirja mukaan, hän nauraa.
Harjoituspäitä ei välttämättä löydy helposti, sillä Matiaksellakin on lyhyet hiukset.
– Neuvottelimme vähän siitä, otanko Elsa-prinsessan nukkepään mukaan, joka on sellainen letityspää, mutta se ei mahdu reppuun. Täytyy sitten taksissa kysyä kuskilta ”excuse me, can I braid your hair?”
Eliaksella on jonkin verran kokemusta letittelystä, joten kirjan avulla hän hioo teoriataitojaan entisestään.
– Kyllä minä teen lettejä. Teen enemmän pompuloita. En minä huono ihminen ole! Sehän kuulostaa kamalalta: Faija on niin paska, ettei se tee edes lettejä, hän naurahtaa.
Mikäli lettikampausten pänttääminen käy puuduttavaksi, otti hän lettikirjan lisäksi mukaan myös Game of Thrones -kirjasarjan ensimmäisen osan.