Elena Vikström joutui järkyttävän väkivallan uhriksi: "Nainen hyökkäsi kimppuuni, raateli kasvoni"

Elena Vikström joutui järkyttävän väkivallan uhriksi: 'Nainen hyökkäsi kimppuuni, raateli kasvoni'

Väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut Elena toivoo, että plastiikkakirurgi saa arvet korjattua. Kuvat vammoista eivät välttämättä sovi herkimmille.

Mainos
Mainos päättyy

Vaikuttaja ja somepersoona Elena Vikström, 29, kertoo joutuneensa järkyttävän hyökkäyksen uhriksi. Hän julkaisi tapauksesta myös rajuja kuvia.

Elena sanoo, että tapahtuma sattui tänä vuonna, kun hän oli Puolangalla lomaillessaan. Kotiseuduillaan ollut Elena kuvailee Instagram-julkaisunsa yhteydessä saaneensa kohdata "silmittömän kateuden ja vihan".

Ohhoh! Tältä Olet mitä syöt -ohjelmassa nähty Elena Vikström näyttää nykyään

Minulle täysin tuntematon nainen hyökkäsi kimppuuni, raateli kasvoni, repi hiuksiani irti sekä Chanelin korvakoruni hävisivät siinä samalla. Tuli kallis reissu sen puolesta, hän kirjoittaa Instagram-päivityksessään.

Mainos
Mainos päättyy

Elena kirjoittaa, ettei sure rahallista vahinkoa, vaan sitä, että joku käy hänen kimppuunsa väkivalloin hänen kotipaikkakunnallaan.

En ole ikinä ennen kokenut elämässäni väkivaltaa. Tapahtuneesta jäi myös todella järkyttynyt olo kun joku ”vei koskemattomuuteni” kuin minut olisi ”raiskattu”. En tuntenut kyseistä naista ollenkaan ennakkoon, hänen miesystävänsä halusi aiemmin kanssani yhteiskuvan. 

Elena uskoo, että kohtaaminen miehen kanssa oli naisen ainoa motiivi hyökätä hänen kimppuunsa.

Ilmeisesti mieheltä saama huomio ja ulkonäköni oli naiselle liikaa. Pelkään että voiko olla että kun itse tykkään näyttää hyvältä että joku hyökkää sen vuoksi silmittömästi kimppuuni hetkenä minä hyvänsä. Naisella oli hullun voimat, uskon että olisi voinut käydä jopa kohtalokkaasti ellei miehet olisi tulleet väliin. 

Nainen kuitenkin retuutti minua varmaan hiuksistani baarin lattiaa luututen varmaan 5minuuttia ennenkuin joku sai hänet irti minusta. Olen edelleen tilanteesta hyvin järkyttynyt, tulen käsittelemään hyökkäystä terapiassa ja toivottavasti plastiikkakirurgi saa ulkoiset arvet kuntoon. Elena päättää pysäyttävän kirjoituksen.

Kirjoituksen kommenttikentässä Elena sanoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen, mutta on epävarma siitä, johtaako se mihinkään. Hän kertoo, etteivät tapausta todistaneet hänen ystävänsä. Elena myös sanoo välillä kokevansa, pitäisikö hänen niin sanotusti pienentää itseään välttyäkseen hyökkäyksiltä.

Mainos
Mainos päättyy

Kipukohtaus iski! Elena Vikström joutui hakemaan apua keskellä yötä

Elena on tuttu monesta. Hän pääsi yhtenä ensimmäisenä alaikäisenä suomalaisena sukupuolenkorjaushoitoihin.

Elena on ollut mukana muun muassa Suurin pudottaja sekä Sinkut paljaana -ohjelmissa.

Somevaikuttaja nähtiin myös Seiskan Koirakaverit-sarjassa ihastuttavan lemmikkinsä kanssa.

Video: Elena Vikströmin Bambi-koira elää luksuselämää - ajelee yksin taksilla ja omistaa oman hajuveden

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan