Elastiselta paljastus Vain elämää -kuvauksista: Lauri Tähkä valvotti pitkälle yöhön asti – ”Kävimme herkimmät asiat saunan lauteilla!”

Räppäri Elastinen, 38, nähdään tänä syksynä alkavan Vain elämää -sarjan all stars -kaudella. Tunnelma kuvauksissa oli huomattavasti rennompi kuin vuonna 2014, jolloin räppäri osallistui sarjaan ensimmäisen.
– Totta kai ensimmäisellä kaudella tunnelmaan vaikutti Paula Koivuniemen ja Vesa-Matti Loirin läsnäolo. He ovat kuitenkin suomalaisen pop-kulttuurin kuningas ja kuningatar. Vaikka tuolloin kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan, katsoimme heihin ylöspäin, mikä vaikutti samalla huumoriin, Elastinen kertoo Seiskalle.
Jättiyllätys Vain Elämää -tähdissä! Elastisen lisäksi mukana myös toinen suosikkiräppäri - katso!
Tuleva kausi kuvattiin kesäkuussa Hirvensalmen Satulinnassa. Pitkien kuvauspäivien jälkeen artistit nauttivat toistensa seurasta.

– Lauri Tähkä lämmitti kolmen hengen saunan, johon änkeydyimme kaikki samaan aikaan. Lauri selviää pienillä yöunilla, joten hän oli kova valvottamaan meitä. Kameroiden sammuttua kävimme kaikki herkimmät asiat saunan lauteilla.