”Ei mitään muistikuvaa” Kauniit ja rohkeat -konkari unohti juonenkäänteen – Eric Forrester on John McCookin elämäntyö

John McCook
Mainos
Mainos päättyy

Kauniit ja rohkeat rantautui Suomeen tammikuussa 1992 ja siitä tuli heti valtava ilmiö. Kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä sarjaa ja Forresterin muotitalon elämää seurasi lähes miljoonaa suomalaista.

Sarja alkoi Yhdysvalloissa jo vuonna 1987. Perheen päätä, Eric Forresteria, on näytellyt alusta saakka sama mies, John McCook.

– Kun aloitin Ericinä 35 vuotta sitten, ajattelin, että pesti kestäisi maksimissaan kymmenen vuotta. Onhan tämä ollut ihan mahtavaa aikaa. Sarja on ollut niin iso osa minun ja perheeni elämää, John kertoo Seiskalle.

John on Brookea näyttelevän Katherine Kelly Langin ohella ainoa näyttelijä, joka on tähdittänyt sarjaa koko sen historian ajan.
John on Brookea näyttelevän Katherine Kelly Langin ohella ainoa näyttelijä, joka on tähdittänyt sarjaa koko sen historian ajan.

Tiesitkö? Kauniissa ja rohkeissa on nähty sadat häät ja 23 vauvaa on syntynyt ruudussa – vanha kunnon Thorne yllättää juhlalähetyksessä

Mainos
Mainos päättyy

Moni voisi ajatella, että jumiutuminen yhteen roolihahmoon vuosikausiksi söisi näyttelijää. John on kuitenkin tehnyt Ericistä elämäntyönsä, eikä hän pidä roolia kirouksena.

– Eric on antanut minulle ja perheelleni tosi hyvän taloudellisen turvan kaikki nämä vuodet. Sellainen on näyttelijän ammatissa todella harvinaista, joten olen pelkästään kiitollinen.

Ericiä on uitettu monissa vesissä.

– Eric on tehnyt vuosien saatossa valtavasti virheitä naisrintamalla. Pidän silti Ericiä vanhana ystävänäni, ja olen myös sitä mieltä, että hän on elänyt upean elämän.

Juonikuvioita on ollut niin paljon, ettei John enää yritäkään pysyä niistä kärryillä.

– Sarjan kansainvälinen suosio tuppaa unohtumaan arjessa. Onhan se ihan mahtavaa, mutta en mieti sitä töitä tehdessäni, John sanoo.
– Sarjan kansainvälinen suosio tuppaa unohtumaan arjessa. Onhan se ihan mahtavaa, mutta en mieti sitä töitä tehdessäni, John sanoo.

– Joskus minua muistutetaan, mitä kaikkea Ericille on sattunut. Ilmeisesti hän on joskus sokeutunutkin, eikä minulla ole mitään muistikuvaa sellaisesta, John nauraa.

Mainos
Mainos päättyy

John kuitenkin muistaa kaikki Ericin naiset. Yksi heistä on ylitse muiden.

– Ericin elämän suurin rakkaus oli tietysti Susan Flanneryn esittämä Stephanie. Koska hän on nyt poissa, koen että Eric on oikein onnellinen Rena Soferin näyttelemän vaimonsa Quinnin kanssa, vaikka suhteessa on pulmansa.

Sarjan näyttelijät saavat tietää roolihahmojensa edesottamuksista viikkoa ennen kuvauksia. Yhteiset käsikirjoitusten lukutuokiot ovat Johnille yksi työn antoisimmista hetkistä.

– Hauskinta on lukea niitä ja hämmästellä porukalla, mitä kaikkea kummaa hahmoillemme tapahtuu.

John muistuttaa, että saippuasarjoissa tarvitaan myös ikääntyneitä hahmoja tuomaan juoneen pitkäkestoisuutta ja historiaa. John tietää, että vaikka hänen hahmonsa ei aina ole pääjuonen keskiössä, silti Eric pompahtaa vähän väliä etualalle.

– Minulla ei ole mitään suunnitelmia lopettaa sarjassa näyttelemistä. Aion pysyä mukana niin kauan, kuin ohjelmaa tehdään ja pystyn muistamaan repliikkini.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
”Ei mitään muistikuvaa” Kauniit ja rohkeat -konkari unohti juonenkäänteen – Eric Forrester on John McCookin elämäntyö