Eevi Teittinen sai uutisia lääkäriltä: "Aikamoinen päivä ollut"

Fitnesspäiväkirjoissa nähtävä Eevi Teittinen päivittää kuulumisiaan.
Fitnesspäiväkirjat-ohjelmastakin tuttu Eevi Teittinen sai uutisia lääkäriltä lapsensa syntymäpäivänä.
Eevi Teittinen päivittää kuulumisiaan. Miehensä Teemu Packalénin kanssa kuntosaliyrittäjäksi ryhtynyt pienen lapsen äiti on monessa mukana. Keskiviikkona (1.11.) Eevi iloitsi lapsensa 2-vuotissyntymäpäivästä.
– Juhlittiin salilla rempan keskellä mm. mittaamalla mittanauhalla öö kaikkea ja juoksemalla lasseretäisyysmittalaitteen punaisen valon perässä, Eevi kirjoitti Instagramin tarinoissaan.
Samaan aikaan hän iloitsi päästessään treenaamaan.
– Tänään oli hyvä päivä! Pystyin tekemään jumpan ilman kipuja, hän kertoi.
Eevi Teittisen kivut pahenevat – tehokeinot käyttöön
Ikävät selkäkivut
Eevi on aiemmin kertonut kärsivänsä selkävaivoista. Syyskuussa hän kertoi sen olevan tyrä.
– Suurehko tyrä selässä, joka painaa vasemmalle puolelle. Kaksi kuukautta elämä tulee olemaan kevyttä uintia ja pyörää. Ei auta! Kuukauden päästä kuntoutukseen, Eevi kertoi saamastaan diagnoosista aiemmin.
Vielä reilu viikko sitten (23.10.) Eevi kärsi edelleen kivuista.
– Luulin, että kun parantuminen on alkanut, kivut hellittäisi. Tässä on kuitenkin mennyt niin, että ne tuntuu vaan pahentuvan koko ajan. Nyt hermokipu yltää jo pakaran-takareiden kautta pohkeeseen, selän kivusta puhumattakaan, Eevi avasi Instagramin tarinoissaan.
Eevi Teittinen sai lääkäriltä huolestuttavan puhelun: "Pahempia uutisia mitä odotin"
Leikkaus mahdollinen
Lapsen syntymäpäivän, treenin ja kuntosalirempan lisäksi Eevi jutteli terveystilastaan lääkärin kanssa.
– Juttelin tänään lääkärin kanssa ja nyt jos kivut jatkuu samanlaisina seuraavat 2 viikkoa, on edessä leikkaus. Aikamoinen päivä ollut, Eevi myöntää keskiviikkona (1.11.).
Torstaina Eevi iloitsi hienosti valmistuneesta kuntosalistaan, jossa on muun muassa huomioitu perheen pienimmät hoitohuoneella. Salilla tehtiin jo ensimmäiset treenit, mutta huonekalut vielä puuttuvat tiloista sekä loput laitteet ja välineet.
– Tammikuussa on sit kaikki täysin valmista ja sali aukeaa kaikille, Eevi fiilisteli tuliemojin kanssa.