Eeva Eloranta on kolminkertainen isoäiti – tällä nimellä lapsenlapset kutsuvat häntä
Edes vakava sairaus ei ole heikentänyt Eevan elämäniloa.
Näyttelijä Eeva Eloranta, 69, saapuu helsinkiläisravintolassa järjestettyyn kutsuvierastilaisuuteen iloisena. Kesäisessä auringonpaisteessa on mahdoton murjottaa. Lisäksi toisen romaanin kirjoittaminen on edistynyt hienosti.
- Se tekee minut erittäin onnelliseksi, Eeva iloitsee.
Eevan esikoisromaani Mistä löytäisin uskollisen sydämen julkaistiin tammikuussa. Kolmaskin kirja on jo suunnitteilla. Siitä tulee dekkari.
- Olen tavannut sanoa, että elämä on vaikeaa, kirjoittaminen helppoa, Eeva kertoo.
- Ja olen niin hemmetin vanha, että on, mistä ammentaa, hän lisää nauraen.
Muutakin kuin Margit
Lupaavasta kirjailijan urasta huolimatta Eeva on tullut suurelle yleisölle paremmin tutuksi television ja elokuvien kautta. Erityisesti hänet muistetaan Blondi tuli taloon -sarjan Margitina. 90-luvun suosikkisarjan jälkeen on ehtinyt kuitenkin tapahtua paljon.
Vuonna 2016 Eevalla todettiin MS-tauti. Diagnoosi oli yhtäaikaa sekä järkytys, että helpotus. Perheen tuki on ollut korvaamaton.
- Läheiseni totesivat pääasian olevan, että olen yhä olemassa, Eeva muistelee liikuttuneena.
Näyttelijä kokee olevansa edelleen sama ihminen, kuin ennen sairautta. Valoinen luonne ja iloinen elämänasenne eivät ole kadonneet, vaikka resurssit ovat muuttuneet. Eevan mukaan on tärkeää pysyä mukana elämän virrassa.
- En halua olla mamma, joka istuu peräkammarissa, hän toteaa.
Äidin perintöä
Eeva kuvailee itseään syntymäonnelliseksi. Hänen äitinsä oli samanlainen nauravainen persoona. Molemmat hekottelivat, vaikkei olisi ollut aihettakaan.
- Nuorempana minulle usein huudeltiinkin, että älä ota enempää, vaikka en olisi ottanut yhtään, Eeva kertoo iloisesti.
Positiivinen ulkokuori ei kuitenkaan ole koko totuus. Eeva muistuttaa, ettei kukaan ole immuuni arjen raadolllisuudelle.
- Usein nauravaisissa ihmisissä on piilevää melankoliaa. Surumielisyys kumpuaa elämän suuresta epäoikeudenmukaisuudesta, joka koskettaa meitä kaikkia, hän toteaa vakavoituen hetkeksi.
Pienet, suuret ilot
Työnteon lisäksi onnea Eevan elämään tuo kolme lastenlasta. Heidän kanssaan Eeva viettää paljon aikaa.
- Mummius on tosi nastaa, Eeva sanoo.
Suuresta ilosta huolimatta kaikki isovanhemmuudessa ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Alkujaan Eeva toivoi radikaalisti lapsien kutsuvan häntä etunimellä. Toisin kävi.
- Mummihan minusta on tullut. Kompromissina olen sitten Eeva-mummi, hän nauraa.
Taito tehdä kompromisseja
Eeva kertoo kokkaavansa mielellään. Hänen toimiessaan lastenlasten keittiöhenkilökuntana, Hannu-puoliso vastaa viihdekeskuksen roolista.
Eevan ja Hannun liitto on kestänyt jo 31 vuotta. Näyttelijällä on selvä vastaus siihen, miten suhde on edelleen kasassa.
- Tein aikoinaan periaatepäätöksen, ettei minun tarvitse saada viimeistä sanaa missään asiassa, Eeva kertoo.
- Päätöksen pitäminen on ollut todella vaikeaa, mutta sen avulla kaikki on sujunut hyvin, hän jatkaa.
Puolison ei ole tarvinnut tehdä vastaavanlaista linjanvetoa. Eevan mukaan he ovat kuitenkin molemmat pitkäjänteisiä ihmisiä, ja siksi homma toimii. Kärsivällisyys näkyy myös muissa ihmissuhteissa.
- Minulla on ystäviä yli 60 vuoden takaa. Joku voisi sanoa minun jämähtäneen vanhoihin kuvioihin, Eeva hymyilee.
- Mutta sellainen minä olen, hän lopettaa.