Duudson-Jukka järkytti rankalla pilalla Hollywoodissa - katso!
Duudsoneista tuttu Jukka Hildén ja Steve-O tekivät rankan pilan Hollywoodissa. TMZ-viihdesivusto raportoi Jukan ja Steven tempauksesta torstaina (13.2.).
Jukka esitti sairauskohtauksen saanutta kahvila-asiakasta. Kuva: TMZ.com
Steve ja hänen jekkujenginsä, joista yksi oli Jukka, toteuttivat ikävän pilan kahvilassa Hollywoodissa. Jukka ja kaksi muuta seurueeseen kuulunutta esittivät, että he saivat vakavan sairauskohtauksen. Jukka putosi yhtäkkiä kesken kahvittelun maahan ja alkoi kouristella. Muut asiakkaat menivät paniikkiin ja soittivat hätänumeroon. Paikalle porhalsi sekä ambulanssi että poliisit.
Steve sai niin viranomaisten kuin sivustaseuraajien ja fanienkin vihat niskaansa.
Virkavalta arvosteli Steven harkintakyvyn pettäneen pahasti, sillä joku oikeasti hädässä oleva olisi saattanut tarvita ensiapuhenkilökuntaa samaan aikaan. Poliisin mukaan Steve, Jukka ja muut pilailijat pääsevät kuitenkin kuin koira veräjästä, sillä he eivät soittaneet hätänumeroon. Puhelun teki hätääntynyt sivustaseuraaja, joka luuli auttavansa.
Steve kommentoi TMZ-sivustolle, että pila oli kurja.
- Pila ei ollut minun ideani tai operaationi. Myönnän, että se oli huono, Steve kommentoi.
Hänen mukaansa jekku oli kuitenkin hyödyllinen, koska se paljasti laissa olevan puutteita. Steven mukaan vastaavien temppujen tekeminen pitäisi kieltää laissa. TMZ julkaisi tilanteesta videon, jonka oli kuvannut silminnäkijä. Duudsonit olivat Los Angelesissa kuvaamassa uutta materiaalia, joten jää nähtäväksi tullaanko pila julkaisemaan vielä heidän toimestaan.
Katso video TMZ.com-sivustolta täältä!
LUE MYÖS:
Duudsonit-Jukka sairaalassa - kuva!
Duudsonit illan tyylikuninkaat - katso pukujen yksityiskohdat!