Dingon Neumann ei suostu enää keikkarääkkiin: Paloin loppuun useasti

Neumann
Mainos
Mainos päättyy

Dingon 1980-luvun huuma palaa tänä kesänä Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin lavalla musikaalina, ja ensi vuonna ensi-iltaan tulee Dingo-elokuva Levoton tuhkimo. Lisäksi Neumannia, 63, ja bändiä kaivataan yhä esiintymislavoille.

No jopas, mikäs yhteiskuva! Tässä on Janica Kortman ja Nipa Neumann

– Keikkoja olisi vaikka joka päivälle, mutta en suostu sellaiseen rääkkiin enää, Nipa toteaa.

– Urani aikana olen palanut loppuun parikin kertaa. Silti olen aina jostain syystä päässyt takaisin jaloilleni. Musiikin voima on valtava, ja kaikessa on kyse oikeaan tahtotilaan pääsemisestä ja oman itsensä motivoinnista.

Mainos
Mainos päättyy
Neumannin rooliin heittäytynyt Joel Mäkinen saa kehut esikuvaltaan.
Neumannin rooliin heittäytynyt Joel Mäkinen saa kehut esikuvaltaan.

Neumann laittoi harvinaisen kitaransa myyntiin 3 750 eurolla- vetäytyi yllättäen kaupoista kesken kaiken: "En raaskikaan luopua!"

Nipa on erittäin tyytyväinen Hämeenlinnan Dingo-musikaaliin ja sen esiintyjiin, kuten häntä näyttelevään Joel Mäkiseen.

– Tiedossa on verevää meininkiä, piti sitten Dingosta tai ei, Nipa veistelee.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan