Dingo uudisti kokoonpanonsa – ensimmäinen naisjäsen mukaan: ”Allekirjoittaneella ei joitakin vuosia sitten olisi tullut mieleen, että nainen soittaisi Dingossa!”

Dingo
Mainos
Mainos päättyy

Viime vuonna paluun keikkalavoille tehnyt Dingo jatkaa toimintaansa uudistetulla kokoonpanolla.

Dingo kiersi festivaalilavoja ja konserttisaleja viime kesänä ja syksynä. Vaikka yhtyeen paluu oli menestys, päättivät Quuppa Seittonen ja Pete Nuotio lopettaa Dingon riveissä.

Yhtyeen muut jäsenet eivät halunneet laittaa pillejä pussiin, vaan he päättivät löytää uudet soittajat täydentämään tiimiään. Uusiksi Dingo-jäseniksi valittiin Hybrid Childrenistä tuttu Saska Ketonen ja Lordin riveissä soittanut Leena Peisa.

Tässä on Neumannin julkisuutta kaihtava avopuoliso – harvinainen yhteiskuva!

Allekirjoittaneella ei joitakin vuosia sitten olisi tullut mieleen, että nainen soittaisi Dingossa. Mutta nyt soittaa, mikä on hienoa! Näin uuden Dingon alkumetreillä tilanne on vähintäänkin herkullinen -ja mikä tärkeintä, motivoiva!! Myös uudet Dingo-biisit odottavat julkaisuaan näillä näppäimillä, joten energiaa löytyy. Ja soittamisen nälkää. Sitä tarvitaan aina, Pertti "Nipa" Neumann kommentoi tiedotteessa.

Mainos
Mainos päättyy

Nipa Neumannista omaelämäkerta: Olen avautunut aivan kaikesta!

Myös Saska ja Leena odottavat innolla Dingon tulevia keikkoja.

Dingo on lapsuuteni lempibändejä ja Pete Nuotion maagiset synakuviot ja -soundit varmasti suurin vaikutin, mikä sai minut kiinnostumaan jo pienenä tyttönä kosketinsoittajan hommista. Siispä mahkua päästä soittamaan Dingossa ei vaan voi jättää välistä! Olen ihan täpinöissäni, iloinen ja otettu tästä paikasta. En malta odottaa, että päästään keikoille ja julkaisemaan uutta materiaalia, Leena hehkutti.

Olin hyvin otettu saadessani Neumannilta puhelinsoiton Dingon rumpalin pestiin liittyen. Asiat etenivät nopeasti, ja nyt ollaan tässä. Tätä voisi kuvailla jopa haaveiden ja unelmien toteutumiseksi, joten fiilikset ovat superkorkealla. Dingon legendaarisuudenhan tietävät kaikki, ja on kunnia olla nyt osa sitä. Koulussa jo ala-asteella alkanut bändin diggailu on jatkunut läpi vuosien ja en malta odottaa että päästään keikoille ja uusien Dingo-biisien kimppuun, Saska komppasi. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan