Diili-tähti raahasi koiraansa korvista – sai rangaistuksen: kiistää syyllisyytensä
Jessi Landen on käsitellyt koiraansa niin julmasti, että sai varoituksen.
Nelosella maanantaina alkaneen Diili-ohjelman tuoreimman kauden uudet kilpailijat on juuri esitelty tv-katsojille. Yksi kilpailijoista, suurasiakaspäällikkönä työskentelevä Jessi Landen kertoo ohjelman tiedotteessa vaikuttavansa stand-up-komiikan parissa, lisäksi hänen arkeaan sulostuttaa kuusi koiraa, kolme lasta ja yksi kissa.
Siitä Jessi ei hiisku sanallakaan, että hän on saanut koiransa huonosta kohtelusta Agilityliitolta kirjallisen varoituksen.
Kolme todistajaa
Tilanne alkoi viime vuonna kesäkuun 11. päivä agilityharjoituksista, joissa Jessi kohteli koiraansa tarpeettoman kovakouraisesti.
Kolmen eri todistajan mukaan Jessi oli taluttanut koiraansa korvista raahaten, hyppyyttänyt koiraa syliinsä niin, että ohjaajan polvista ylöspäin nosto oli tapahtunut korvista ja nostanut koiran karvoista keinulle tekemään uusintasuorituksen.
Yksi todistajista on ollut tapahtuneen jälkeen suoraan yhteydessä Jessiin.
Näitä piirteitä Jaajo Linnonmaa ei voi sietää Diili-kilpailijoissa: "Muutama luovuttaja oli mukana"
Valitti rangaistuksesta
Rangaistukseksi Agilityliitto lätkäisi agilityvalmentajana toimivalle Jessille kolmen kuukauden kilpailu- ja toimitsijakiellon.
Liiton perusteena oli se, että Jessiä oli huomautettu vastaavasta menettelyssä jo aikaisemmin tammikuussa.
Kielto oli tullut voimaan 2.8.2023.
Jessi ei rangaistustaan purematta niellyt, vaan teki valituksen urheilun oikeusturvalautakuntaan.
Jessin valituksen mukaan kyseessä oli tavallinen koulutustilanne, jossa ei ollut tapahtunut koiran tarpeettoman kovakouraista käsittelyä.
Hän korosti sitä, että hänen koiransa on tottunut hyppäämään hänen syliinsä ikään kuin palkkioksi, ja tuolloin Jessi olisi napannut koiraa näissä tilanteissa kiinni ”siitä kohtaa, mistä parhaiten sai, toisinaan varmasti myös nahasta”.
Lisäksi Jessi valitti Agilityliiton rangaistusprosessiin liittyvistä seikoista, joissa hänen mukaansa oli toimittu sääntöjen vastaisesti.
Diilin kulisseissa salatut "potkut"! Jaajo Linnonmaa harmissaan: "Iso miinus"
Rangaistus lieveni
Jessi oli toimittanut oikeusturvalautakunnalle harjoitustilanteesta videon, todistajia ja eläinlääkärin lausunnot.
Niille ei kuitenkaan annettu painoarvoa, sillä video tapahtuneesta oli Jessin itsensä editoima, todistajat eivät olleet nähneet koko tilannetta ja eläinlääkärien lausunnot perustuivat editoituun videoon.
Urheilun oikeusturvalautakunta pysyi koiran kohteluun liittyen samassa kannassa kuin Agilityliiton kurinpäätöslautakunta.
Oikeusturvalautakunta kuitenkin lievensi rangaistuksen kirjalliseen varoitukseen Agilityliiton kurinpidon käsittelyprosessissa löytyneiden, hallinnollisten puutteiden vuoksi.
Jessi kiistää huonon kohtelun
Seiska tavoitti Jessi Landenin, joka yhä edelleen kiistää koiransa huonon kohtelun.
– Minulla on nuori, innokas ja fyysinen koira. Olen kohdellut koiraani silti asiallisesti, enkä missään nimessä huonosti.
Jessin mukaan ilmoitus hänestä tehtiin henkilökohtaisen kaunan vuoksi. Jessi kiistää myös, että hän olisi jo tammikuussa syyllistynyt vastaavanlaiseen käytökseen.
– En ole saanut virallisesti mitään huomautusta.
Jessi epäilee, että koska hän toimii agilityssä ylituomarina, hänen käytöksensä on siksi joutunut tiukemman tarkastelun alle.
– Olen vilpittömästi sitä mieltä, että koirien huonoon kohteluun tulee puuttua, ja siitä tulee myös puhua. Itse en ole tällaiseen kuitenkaan syyllistynyt, hän edelleen korostaa.
Jessi myös toivottaa toimittajan tervetulleeksi tapaamaan tätä kyseistä koiraa.
– Koirani on oikein iloinen tapaus ja voi hyvin.
Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.