Darudelta sydäntäsärkevä uutinen: "Menetin tänään äitini"

Darudelta sydäntäsärkevä uutinen: 'Menetin tänään äitini'

Darude kertoo, että hänen äitinsä on nukkunut pois.

Mainos
Mainos päättyy

Kansainvälisesti menestynyt DJ Darude eli Ville Virtainen kertoi sosiaalisessa mediassa surullisen uutisen.

Ville jakoi keskiviikkona (10.4.) vanhan valokuvan, jossa istuu vauvana äitinsä sylissä, keittiönpöydän ääressä.

– Menetin tänään äitini, hän kertoo kuvatekstissä vapaasti suomennettuna.

Mainos
Mainos päättyy

Ville muistaa, että äiti kannusti poikaansa tämän uravalinnassa alusta saakka.

– Hän rakasti musiikkia ja laulamista, ja hän tuki minua aina - kuten silloin, kun päätin ostaa ensimmäisen syntikkani, Ville kertoo.

Julkaisun taustalle Ville on valinnut soimaan brittiläisyhtye Eruptionin kappaleen One Way Ticket. Biisivalinta liittyy hänen äitiinsä.

One Way Ticket oli yksi hänen suosikkikappaleistaan, jonka muistan lapsuudestani, muusikko muistaa.

– Perheessäni on nyt suuri aukko. Muistakaa halata ja kertoa läheisillenne, että rakastatte heitä! hän lopulta kehottaa kaikkia.

Kirjanpitäjänä työskennellyt äiti tuki poikaansa toden totta aivan pienestä asti. Ville kertoi vuonna 2019 Iltalehden haastattelussa siitä, että äiti on läsnä hänen ihka ensimmäisessä musiikkiin liittyvässä muistossaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Olin ehkä neljä, kun kuulin kahtena aamuna peräkkäin radiosta Menolipun. Kolmantena aamuna en suostunut nousemaan sängystä, kun biisi ei soinut. Äiti onnistui sitten äänittämään sen kasetille ja jonkin aikaa heräsin aina Menolipun tahdissa, hän muisteli haastattelussa.

Daruden kaikkien aikojen tunnetuin hitti on vuonna 2000 julki pompsahtanut Sandstorm, joka on saavuttanut Spotifyssa satoja miljoonia kuunteluita. 

Darude edusti Suomea Euroviisuissa yhdessä Sebastian Rejmanin kanssa kappaleella Look Away. Biisi ei kuitenkaan yltänyt semifinaalista finaaliin saakka.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan