Clara Blomqvist kohusuhteestaan Heikki Koskeloon: Olen ollut sinisilmäinen hölmö
Kainuun käräjäoikeus tuomitsi iskelmätähti Heikki Koskelon, 36, kahdesta pahoinpitelyasiasta 60 päiväsakkoon. Molemmissa tapauksissa uhri on ollut hänen on–off-rakkaansa, tanssinopettaja Clara Blomqvist, 37. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Toivottavasti viimeisen heidän suhdettaan käsittelevän oikeusjutun päätteeksi Clara on valmis avaamaan sanaisen arkkunsa rajuista riidoisa.
– Asiat on aidosti anteeksipyydetty ja myös anteeksiannettu. Se ei silti tarkoita etteikö niiden eteen vielä tehtäisi paljon työtä, Clara kertoo Seiskalle.
Clara vahvistaa, että ex-pariskunnan välit ovat olleet välillä lämpimät ja toisinaan tulta ja tappuraa.
Hän myös kertoo, että vaikka ex-pari on bongattu säännöllisesti yhdessä, heidän suhteensa on tällä hetkellä vain ”kaveritasolla”.
– Olemme hyvissä väleissä Heikin kanssa. En ole yhtään riitelijätyyppiä, enkä kanna vihaa mukanani. Sinisilmäinen hölmö on oikea määritelmä minusta.
Claran mukaan oikeusprosessit ovat olleet erittäin raskaita, eikä niiden julkisuus ole helpottanut asiaa.
– Voittajia tällaisissä asioissa eivät ole kuin asianajajat palkkoineen, tanssitaituri huokaa.
Pariskunnan suhde alkoi yhteisten ystävien kautta keväällä 2017. Saman vuoden lopussa kaksikko vaihtoi jo kihloja, vaikka Clara oli vielä tahollaan naimisissa.
Kihlat purkaantuivat parin vuoden seurustelun jälkeen, mutta tammikuussa 2020 Clara kertoi on–off-pariskunnan olevan taas yhdessä.
Sotkuiseen suhteeseen mahtuu niin lähestymiskiellon hakemisia kuin toistuvia rikosilmoituksia.
Haastattelussa Clara kertoo syitä, miksi hän osittain ymmärtää Heikin toimintaa.
– Minkäänlaista toisen ihmisen vahingoittamista ei silti pidä hyväksyä, hän painottaa.
– Kaiken tämän jälkeen olen uupunut. Ei lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän oikeudenkäynnin jälkeen voi oikeasti riemuita edes voittoa, Clara toteaa.