
Christoffer Strandberg osaa nyt varoa loppuun palamista: ”Olen vetänyt itseni äärirajoille”
Näyttelijä-juontaja Christoffer Strandberg, 32, on asunut jo tovin Janne-miehensä kanssa omakotitalossa Siuntiossa, josta suosittu ruutukasvo on kotoisin.
Christoffer on tuttu esimerkiksi Masked Singer Suomen panelistina, sekä Putouksen näyttelijänä ja juontajana. Hänet nähdään pian ensimmäisessä elokuvapääroolissaan.
Monet viihdealan ammattilaiset kärsivät työuupumuksesta. Christofferkin tiedostaa taudin vaaran.
– Jaksamista pitää tarkkailla. Olen itsekin vetänyt itseni joskus äärirajoille. Tällä alalla on paljon työtänsä intohimoisesti tekeviä ihmisiä, joten työmäärän rajoittaminen ei ole aina helppoa.
Näin Christoffer Standberg kotiutui uuteen omakotitaloonsa: ”Aluksi siellä oli…”
Vuonna 2019 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman voittaneesta Christofferista spekuloitiin alkaneen TTK-tuotantokauden toista juontajaa Mikko Leppilammen tilalle. Uutena juontajana nähdään kuitenkin Ernest ”Erkku” Lawson.
– Minua huhuiltiin ohjelmaan, vaikka sanoin julkisuudessa, etten ole menossa siihen, hän hymähtää.

Christoffer Strandbergistä ei tullut TTK-juontajaa - avaa nyt huhupuheita