Chachi Hildén julkaisi retrovideon: esittää kuumaa opettajaa ex-avomiehensä kanssa!

Viime vuonna pettämiskohussa ryvettynyt duudsoni-Jukan vaimo Chachi Hildén julkaisi muisteluvideon, jolla esiintyy edellisen miehensä kanssa.
Chachi Hildén, 27, osallistuu taiteen muotoon, joka melkein jo ehti hävitä. Hänet nähdään vajaan vuosikymmenen takaisessa konseptivideossa.
Tanssivideollaan Chachi joraa enemmän kuin pelkkiä tanssirutiineja esitellen.
Konseptivideoiden idea nimittäin oli tuoda muutakin kuin tanssitekniikkaa videolle. Niissä oli koreografian lisäksi tarkkaan harkittu musiikki, tarina ja elokuvallinen ohjaus, kuvaus ja leikkaus.
Kuvatekstissään Chachi kertoo löytäneensä videoklipin vanhoista varastoistaan ja muistelee aikoja, joina konseptivideoita tehtiin. Hän haluaisi tuoda ne takaisin.
Muisteleeko ex-kultaa?
Videollaan Chachilla on vielä vaaleat hiukset. Mikä merkillepantavinta, videolla esiintyy myös hänen entinen avopuolisonsa, näyttelijä ja ohjaaja Josh Leyva.
Josh ja Chachi alkoivat seurustella Chachin ollessa 18-vuotias vuonna 2014. He erosivat aivan vuoden 2017 lopussa, kun parin tulevaisuudensuunnitelmat alkoivat poiketa toisistaan.

Tanssijanuraa luonut Chachi tapasi seuraavana vuonna 2018 nykyisen miehensä, duudsoni Jukka Hildénin.
Jukka on ollut tarkkana ja ehtinyt ensimmäisenä kommentoimaan Chachin konseptivideota.
Muut kommentoijat muun muassa huutelevat takaisin aikoja, jolloin Chachi oli yhdessä Joshin kanssa. Heitä pidettiin ennen eroaan tunnettuna Youtube-sydänkäpynä, ja he julkaisivat muitakin konseptivideoita yhdessä, sekä esiintyivät muun muassa AXI-tv-sarjassa yhdessä.
- Tämä oli vanhoista videoistani perhesuosikki, Chachi kirjoittaa vapaasti suomennettuna videostaan.
Hän ei mainitse, viittaako hän kotiperheeseensä vai häneen ja Joshiin.
Kuuma ope vahtimassa poikien jälki-istuntoa
Julkaisemallaan retrovideolla Chachi on kuuma opettaja, jolla on ope-malliset silmälasit, mutta hihaton kauluspaita ja sähäkkä vaalea kampaus.
Kuvitteellisessa Donut Highschoolissa jälki-istuntoa valvova opettaja säikäyttää tuhmasti toimineet pojat ja astele koko tilaa dominoiden pöytänsä ääreen. Sieltä hän ottaa esiin vadillisen donitseja, haukkaa yhtä ja villiintyy.
Videon nimi "Donut High" viittaa samalla myös donitsien syömisestä syntyvään päihtymykseen.
Villi ope tanssiikin kuumasti pöydällä, käytävillä, heittelee paperit ympäriinsä ja näyttää kaikki taitonsa.
Donitsihumoristi Chachi
Donitsihuumori on Chachin juttu noilta vuosilta.
Hän on ollut ja on ilmeisesti yhä hulluna donitseihin. Tanssija onkin julkaissut itse useita videoita ja esiintynyt muiden videoilla, joilla syö donitseja.
Erikoisjuttu, josta Chachi muistetaan, oli ahtaa pikkuruiseen suuhunsa jättidonitsi kerralla ja syödä suunsa puhtaaksi nopeasti.
- Ole lady, älä murustele rinnuksillesi, oli Chachin yksi steitmentti, jota myös testataan monilla donitsivideoilla.
Lähti Losiin
Tällä hetkellä Chachi on yksin Los Angelesissa pitämässä tanssiklinikkaa.
Hänellä ja Jukalla on takanaan raskas viime vuosi, sillä Seiska paljasti lokakuussa, että Chachilla on ollut salasuhde ystävättärensä Beata Pappin pikkuveljeen.
Myöhemmin Chachi on vaihtanut 1,5 miljoonan Instagram-käyttäjän seuraaman tilinsä jälleen tyttönimelleen Gonzalesiksi, mutta pari on vakuuttanut kaiken olevan kunnossa.
