Bussikuski yllättyi Kirkkonummella: kettu luikahti istumaan paikallisbussin penkille - hellyttävä video näyttää harvinaislaatuisen tilanteen!

kettu
Mainos
Mainos päättyy

Kirkkonummen bussivarikon työntekijöiden arkea ilahduttaa nykyään kettu, jonka kuljettajat ovat nimenneet Oskuksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä HS

Karhu katkaisi sähköt 4 500 ihmiseltä!

12. lokakuuta Pohjolan liikenne julkaisi Facebook-sivuillaan kaksi valokuvaa kesyyntyneestä repolaisesta. Nyt Osku vieraillut varikon lisäksi myös bussissa. 

Videon on kuvannut Kari-niminen kuljettaja, joka ikuisti Oskun istumassa bussin penkillä. Kuin yhteisymmärryksessä Osku loikkasi lattialle ja suuntasi kohti bussin keskimmäisiä ovia. 

Mainos
Mainos päättyy

- Noni, menepäs nyt pois. Heippa! Karin ääni kuuluu sydäntälämmittävän videon taustalla.

Osku Kettunen on ottanut Kirkkonummen varikon omakseen, kalustoineen päivineen. Tänä aamuna Osku kävi tarkastamassa tilukset ennen kuin kuljettajamme Kari pääsi matkaan. Osku ei ole tainnut kuulla, ettei elämien matkustamista penkillä katsota kovin hyvällä, videota kuvaillaan Pohjolan sivuilla. 


 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan