Bodom-tähden haastava rooli: Enkä puhu vain seksikohtauksista isääni vanhemman ihmisen kanssa!

Pelkästään viime vuonna Bodom- ja Teit meistä kauniin -hittielokuvissa näytellut Mimosa Willamo asui vielä Tanskassa, kun hän sai isoäidiltään tekstiviestin siitä, että Femin uuteen Lola ylösalaisin -draamasarjaan etsittiin nuorta ruotsinkielistä naispääosan esittäjää.
Lopulta Mimosa sai roolin, josta tulikin hänen uransa haastavin. Sarja kertoo nuorista suomenruotsalaisessa pikkukaupungissa, Lattaniemessä.
- Käsikirjoitus oli tosi outo, ja jo lukuvaiheessa tiesin, että monien kohtausten tekeminen tulee olemaan hankalaa. Enkä puhu nyt pelkästään seksikohtauksista isääni vanhemman ihmisen kanssa, Mimosa kertoo.
Mimosa nappasi parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon Päin seinää –elokuvasta. Näyttelemisen lisäksi hänellä on myös vähemmän tunnettu erityistaito. Mimosa on nimittäin etevä spagaattiosaaja!
- Olen harrastanut nuorena voimistelua sekä rugbya. Viimeksi tein spagaatin impronäytöksessä, jonka jälkeen jalat ovat kolme päivää kipeänä. Sen vuoksi esittelen tätä taitoani vain puolen vuoden välein, Mimosa kertoi Seiskalle viime keväänä.