Blondi tuli taloon -sarjan ex-lapsitähti vuodatti kyyneliä ensi-illassa: Emme ole nähneet vuosiin!

Näyttelijä Saara Widbom on ainoa Blondi tuli taloon -sarjan alkuperäisnäyttelijä, joka nähdään eilen torstaina (8.3.) ensi-iltaan tulleessa näytelmäversiossa. Hänet nähdään Liisa Tähtisen roolissa, jota hän näytteli vuosina 1994-1995 suositussa tv-sarjassa.
- En malta odottaa, että pääsen lavalle. Olemme harjoitelleet aika paljon, ja se on ollut erilaista, kun tv-sarjaa tehdessä. Silloin saimme käsikirjoitukset edellisenä iltana, Saara kertoi Seiskalle ensi-illassa.
Saara tapasi ensi-illassa lähes 20 vuoden tauon jälkeen entiset vastanäyttelijänsä Eeva Elorannan, Niko Sinervän ja Lotta Juricasin.
- Tuli tippa linssiin, kun näin heidät. Tunnistin heidät samantien, Saara toteaa.
Konkarinäyttelijöitä Anu Hälvää tai Esko Salmista ei ensi-illassa nähty.
Saaralle on jäänyt vain hyviä muistoja sarjan kuvauksista.
- Kun kuvasimme kerran yhtä kohtausta kerrossängyssä, sänky romahti. Repesimme kaikki nauruun, Saara kertoo.
Liisa Tähtinen nähdään näytelmässä 20 vuotta vanhempana kuin 90-luvun suosikkisarjassa.
Sarjojen Blondi tuli taloon, Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet päätyttyä Saara on työskennellyt niin myyjänä Alkossa, kokkina kuin lasten parissa. Tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä laajemmin töitä näyttelijänä.
- Olisihan se kiva!