Big Brother-tähdet juhlivat villisti mökillä: ryyppäämistä ja temppuilua vedessä - katso kuvat!
Syksyllä 2020 Nelosella nähdyn Big Brother Suomi -kauden asukkaat kokoontuivat viikonloppuna Sieravuoren lomakeskukseen, selviää monen asukkaan Instagram-tililtä.
Melkein kaikki kyseisen kauden asukkaat olivat paikalla viettämässä helteistä viikonloppua, johon kuului muun muassa alkoholijuomien nauttimista, karaokea ja uimista.
Seiskalle Tampereella sijaitsevan kotinsakin esitellyt Paula yllätti iloisesti esiintymällä Instagram-kuvissa Seiskan paita päällä. Alta pääset katsomaan hänen jakamiaan otoksia viikonlopusta.
Sosiaalisesta mediasta on kyseisen kauden jälkeen voinut päätellä, että muun muassa Olli-Pekka ja Arttu ovat viettäneet aikaa usein yhdessä. Usein parivaljakon vapaa-ajan viettoon tuntuu kuuluvan juhliminen eikä kulunut viikonloppu tehnyt asiaan poikkeusta.
BB-tähdet jakoivat myös materiaalia uintireissustaan, joka eskaloitui selvästi monenlaiseen temppuiluun.
Ennen mökkiviikonloppua BB-voittaja Joelin kanssa festareillakin juhlinut säkyläläinen Marko jakoi omassa somessaan myös Paulan julkaisussa nähdyn yhteiskuvan. Tuohon kuvaan oli kommentoinut myös yksi viime kauden suosituimmista asukkaista Timo. Eräs BB-fani kommentoi Timolle, ettei käärmemiestä ryhmäkuvissa näkynyt.
- Jep, aina ei kaikki mee niin kuin strömssöössä, varsinkaan autojen kanssa, Timo paljasti poissaolonsa liittyneen autossaan ilmenneeseen häikkään.
Marko jakoi myös kuvan hänestä ja Roopesta, jonka kanssa ystävystyi viime syksynä televisiossa nähdyllä kaudella.
- Mökki-Bae, Marko kuvaili hauskasti Roopea.
- Oon mustasukkanen!!!! Eiku ainii toi on mä, Roope puolestaan hauskuutti kaksikon someseuraajia.