
Big Brother -Anu kommentoi Seiskalle tuoreita suhdehuhuja: "Se jääköön vielä mysteeriksi"
Big Brother Suomi -kilpailussa nähtiin tänä syksynä kaksi romanssia. Jukan ja Eeviksen lisäksi talossa lähentyivät myös Anu ja Helmeri. Sosiaalisen median perusteella kaksikko on viettänyt aikaa kilpailun päättymisen jälkeen, ja mediassa onkin tänään uutisoitu Anun ja Helmerin suhdekäänteistä.
Seiska tavoitti hyväntuulisen tiistaina 3.12. Anun. Hän kommentoi suhdehuhuja hyväntuulisesti.
- Pitää paikkansa, että vietämme aikaa ja olemme tekemisissä. Onko suhteemme romanttinen, se jääköön vielä mysteeriksi, Anu nauraa.
BB-Valvomo: Niko Saarisen kysymys hiljensi Helmerin ja Anun – Helmeri punastui täysin!
Helmeri on julkaissut Instagram-tilillään kaksi kuvaa, joiden perusteella Big Brother -talossa tehdyt lupaukset on lunastettu. Ammattilaisscoottaaja on nimittäin hankkinut Anun pojille potkulaudat ja sen lisäksi he ovat vierailleet Vantaalla tiedekeskus Heurekassa.