Benjamin Peltonen: Rakastuminen on toissijainen juttu!

Bp
Mainos
Mainos päättyy

Tähdet, tähdet -ohjelmastakin tuttu laulaja Benjamin Peltonen esitti Naarmuja-kappaleen Ruisrockissa suuressa nosteessa olevan IBEn kanssa perjantaina.

- Minua jännitti ihan hirveästi, mutta oman kappaleen esittäminen oli todella siistiä. Jengi oli messissä. En malta odottaa ensi vuotta ja omia keikkoja. Olemme tehneet viimeiset puoli vuotta pitkosoittoa, josta tulee Suomen kovin poppilevy, Benjamin kertoo.

Benjamin toivoo, että levy saataisiin julkaistua jo tänä vuonna. 

- Teen kaikkeni sen eteen! Meillä on levy jo valmis, mutta koko ajan syntyy uusia kappaleita. Kanavat ovat auenneet, Benjamin kertoo.

Bp
Mainos
Mainos päättyy

Los Angelesissa työkavereidensa kanssa lomaollut Benjamin nauttii ikäistensä tavoin juhlimisesta. 

- Kännissä ollaan joka kerta Ruississa, mutta en ole ruvennut täällä kuitenkaan irstailemaan. 

Benjamin vaikenee rakkauselämästään. 

- Minulla ei ole mitään! Ei ole aikaa suhteelle. Rakastuminen on toissijainen juttu, sillä haluan panostaa musiikkiin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan