Beata Leppilampi todisti hälyttävää tilannetta ja järkyttyi – tiukka kannanotto

Beata kertoo tapahtuneesta omalla somekanavallaan.
Taitoluistelija ja somepersoona Beata Leppilampi elää rauhallista perhearkea.
Beatalla on miehensä Mikko Leppilammen kanssa kaksi yhteistä lasta. Beatan Instagram-julkaisut painottuvatkin pääosin lapsiarkeen, ja hän esimerkiksi jakaa aika ajoin myös hyödyllisiä vinkkejä pienten lasten kanssa eläville.
Järkytys bussissa
Tuoreessa Instagram-storyssaan Beata kertoo matkanneensa bussilla perheen pienimmän kanssa. Beata oli tehnyt matkan aikana kuitenkin hälyttävän havainnon, josta kertoo nyt seuraajilleen.
– Tehtiin tänään bussiretki kuopuksen kanssa ja mä kauhistuin siitä miten kaikki lapset vaan tuijottaa koko matkan zombina puhelinta? Vaikka kaverit istuu vieressä? Beata kertoo järkyttyneenä.
Tapahtuman seurauksena Beata vitsailee, että antaa pojilleen puhelimet vasta heidän saavuttaessaan täysi-ikäisyyden rajan.
– Tuli semmonen olo, että haluan antaa pojille puhelimet vasta sitten kun täyttävät 18, Beata kirjoittaa julkaisussaan.
Beata ei kerro tarkemmin, minkä ikäisistä lapsista tilanteessa oli kyse. Lasten älypuhelinten liikakäyttö on ollut aiheena tapetilla jo pitkään, joten ei mikään ihme, että pienten lasten äitinä myös Beata huolestui asiasta.
Beatalla ja Mikolla on kaksi yhteistä lasta, syksyllä 2021 syntynyt Kaspian sekä syksyllä 2023 syntynyt Gabriel.