Mainos
Mainos päättyy

BB-Valvomon vieraaksi saapunut Sofia myöntää olevansa yllättynyt putoamisestaan.

Sofian kohtaloksi koitui lopulta hyväntahtoinen ele pelastaa ystävänsä häätöpenkille joutumiselta. Sofia vaihtoi neuvotteluhuoneessa itsensä Mian tilalle, joka puolestaan säästyi sunnuntaiselta pudotukselta.

Big Brotherista häädetty Sofia tapasi heti Aleksin ja ihmetteli Helsingin kadulla: "Vauu"

Sofia kertoi talossa ollessaan avoimesti tämän hetkisestä ammatistaan seksityön parissa. Sofia kuitenkin yllätti kanssa-asukkaansa kertomalla, ettei hänen isänsä ole vielä tietoinen tyttärensä ammatinvalinnasta.

Sofia kertoi olevansa peloissaan siitä, miten hänen isänsä suhtautuu uutiseen, joka selviäisi hänelle vasta television välityksellä.

Lopulta kaikki kääntyi parhain päin, kun Sofia jutteli isänsä kanssa puhelimessa heti pudotuksesta seuraavana aamuna.

Sofian isä oli ollut yhteydessä kauden aikana myös tyttärensä ystäviin ja kertonut heille olevansa ylpeä Sofiasta.

- Hänelläkin on ollut paha mieli siitä, että kun hän on kuullut minun sanoneen, että onkohan minulla isää enää, Sofia paljastaa isänsä kertoneen.

Transsukupuolinen BB-Sofia avoimena rakkauselämästään: "En ole koskaan seurustellut"

Sofia myöntää, että ammatista olisi ollut hyvä keskustella isän kanssa jo ennen taloon astelemista.

- Minä välillä teen sitä, että jos on joku vaikea asia, niin on helpompi mennä vain ohi.

- Mutta niin kuin sanoin, soittelimme aamulla ja kaikki on hyvin. Kaikki ovat tsempanneet ja äänestäneet minua ja he ovat tosi ylpeitä. Minulla on vielä se sama rakastava isä tuolla, Sofia hymyilee.

Mainos
Mainos päättyy

Katso koko jakso yllä olevasta videosta. BB Valvomo ilmestyy Seiska.fi:ssä joka tiistai.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan