BB-tähti Nino Hermaksen äiti järkyttyi: ”Väärä diagnoosi tappoi poikani”

Suomen Big Brotherissa vuosina 2009 ja 2010 nähdyn, 43-vuotiaana viime lokakuussa kuolleen Nino Hermaksen kuolinsyy on paljastunut. Hän menehtyi sepelvaltimotautiin.
– Tämä oli meille suuri järkytys ja pahinta mitä voi tapahtua, Niina-äiti kertoo Seiskalle itkuisena.
Karmea totuus paljastui, kun omaiset saivat kuolinsyyraportin luettavakseen.
– Nino oli valittanut jo pitkään sydänvaivoistaan, mutta kukaan ei ottanut häntä vakavasti. Hän sanoi, että sydän tulee rinnasta ulos.
Nino Hermaksen lähipiiri kertoo 43-vuotiaana menehtyneen tosi-tv-tähden todellisen kuolinsyyn
Viimeisinä aikoinaan Nino ei saanut kunnolla happea, käveli puuskuttaen eikä voinut oireiden vuoksi nukkua kuin muutaman tunnin yössä.
– Häntä lääkittiin vahvoilla skitsofreniaan ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön käytettävillä Ketipinoreilla, jotka vain pahensivat hänen oloaan.
Äidin mukaan Nino oli jo niin sekavassa tilassa oireidensa vuoksi, että uhkasi tehdä itsemurhan.
– Jos ei saa kunnolla nukuttua ja on kaikki sepelvaltimotaudin oireet, ei ole ihme, että on sekavassa tilassa, äiti pohtii.

BB:stä tuttu Nino Hermas haudattiin – kuoli vain 43-vuotiaana: Ystävät huolestuivat jo kesällä
Nino kävi oireidensa vuoksi kymmenillä lääkäreillä. Sydänfilmikin otettiin, mutta siitä ei sepelvaltimotautia näe.
– Jos hänelle olisi tehty varjoainekuvaus, hän olisi elossa, äiti puuskahtaa turhautuneena.
Omaiset ovat tehneet Valviraan kantelun, sillä heidän mielestään Ninon kohdalla tehtiin usein vakavia virheitä.

– Hän olisi elossa ilman lääkärien virheitä. Toivottavasti julkisuus auttaisi, ettei kenellekään muulle tapahtuisi samaa ja ihmiset osaisivat vaatia oikeaa hoitoa ja tutkimuksia.
BB-Ninon kuolema oli shokki lähipiirille – ”Häntä yritettiin elvyttää”
Sepelvaltimotauti on suomalaisten kansansairaus, jossa sydämeen menevät valtimot hiljalleen tukkeutuvat. Rintakivut ovat sepelvaltimotaudin yleisin oire.
Rintakipu alkaa ruumiillisessa rasituksessa, mutta voi ilmetä myös ruokailun jälkeen ja henkisessä rasituksessa.
Oireet tuntuvat yleensä keskellä rintaa puristavina tai muutoin epämiellyttävinä, mutta voivat säteillä olka- ja käsivarsiin, leukaperiin, selkään lapojen väliin tai ylävatsalle.
Rintakipu yleensä helpottuu levossa ja nitrolääkkeellä muutamassa minuutissa.
LÄHDE: Duodecim, www.terveyskirjasto.fi
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.