BB-Pekka lähti baarista vieraan naisen mukaan - herkkä hetki keskeytyi kiusalliseen kysymykseen: "Hän otti meisselin käteen ja..."
Alastomana Tahkolla kekkuloinut Pekka Koponen, 29, on herättänyt hilpeyttä erikoisilla tempauksillaan.
Pekka myönsi muutama päivä sitten Seiskalle olleensa viettämässä syntymäpäiväjuhliaan Tahkolla. Mökkibileet eskaloituivat silminnäkijöiden mukaan tilanteeseen, jossa Pekka riisui itsensä ilkosilleen. Vaatteet riisuttuaan hän halusi tehdä tuttavuutta lähimökin asukkaisiin.
Riehakkaan viikonlopun päätteeksi Pekka aloitti hieman erilaisen rupeaman.
- Minulla on tälläinen tipattomuushaaste menossa. Löimme kaverin kanssa kesällä vedon, jonka takia olemme nyt 200 päivää juomatta. Raitis ja synkkä talvi edessä, Pekka ilmoitti Seiskalle.
Alastomana sekoillut BB-Pekka päätyi radikaaliin ratkaisuun: "Edessä synkkä talvi"
Alkoholitonta elämää parhaillaan viettävä Pekka teki Seiskalle myös toisenlaisen paljastuksen intiimielämästään.
Twitch-striimejä harrastava Pekka paljasti seuraajilleen viime talvena suuntaavansa ympärileikkaukseen. Hän oli kertonut kärsivänsä esinahan tiukkuudesta, jonka vuoksi leikkaustoimenpide olisi tarpeellinen.
- Se esinahka on vähän liian tiukka, se ei holju silleen kivasti. Se repeytyy. Se on ollut vähän kipeä, Pekka luetteli helmikuussa.
Nyt Pekka yllättää kuitenkin kertomalla, ettei ympärileikkaukselle ollut lopulta tarvetta.
- Siinähän kävi niin, että leikkaus siirtyi monta kertaa koronan vuoksi. Lopulta itse ongelma korjaantui, eikä minun tarvinnut koskaan mennä siihen leikkaukseen, Pekka kertoo.
Huh, mikä toimenpide! BB-Pekka ympärileikkaukseen: ”Silloin se näyttää vähän isommalta suihkussa”
Vaikka Pekka ei lopulta mennytkään leikkauspöydälle, Seiskan tekemä uutinen oli selvästi ehtinyt kiiriä jo monien korviin.
- Kävi sika hauska juttu, kun lähdin baarista yhden naisen mukaan. Hän otti sen minun meisselin käteen ja sanoi, että eihän tätä ole ympärileikattu? Pekka paljastaa nauraen.
Pekan mukaan jatkoilla oli yllätyksestä huolimatta hauskaa.
Pekka ei ole sulkenut ympärileikkauksen mahdollisuutta pois kokonaan, mutta tällä hetkellä hän iloitsee, ettei leikkaukselle ollut enää terveydellisiä perusteita.