Bachelor-Joonas ja Monica: Dramaattinen päätös!

Bachelor-Joonas ja Monica: Dramaattinen päätös!

Joonas ja Monica jättivät hyvästit yhteiskuvilleen.

Mainos
Mainos päättyy

Yksi tämän vuoden puhutuimmista pariskunnista on – tai oli – Bachelor Suomesta tutuksi tulleet Joonas Kenttämies ja ohjelman naisehdokkaista unelmien poikamiehen kumppaniksi päätynyt Monica Tor.

Arkistovideo: Joonas ja Monica erosivat

Parin unenomaiselta vaikuttanut suhde päättyi yllättäen huhtikuun alussa. Monica vahvisti tiedon tuolloin Seiskalle, ja kertoi eron olleen enemmänkin hänen toiveestaan kuin yhteinen päätös. Vaikeuksia oli ennen eroa parin viikon ajan.

– Uskon Joonaksenkin ymmärtävän, että ero oli meille molemmille ainoa oikea ratkaisu, Monica totesi tuolloin ja painotti olevansa kiitollinen kokemuksesta.

Mainos
Mainos päättyy

Parin intensiivinen suhde vaikuttaa nyt tulleen lopullisesti päätökseensä, sillä sekä Joonas että Monica ovat poistaneet kaikki yhteiskuvansa Instagram-tililtään. Aiemmin tileillä oli kuvia esimerkiksi ohjelman kuvauksien jälkeisiltä treffeiltä.

Monican tilillä on vielä näkyvillä yksi Joonaksen ottama kuva, mutta siinä hän poseeraa yksin. Joonas puolestaan päivitti kuulumisia someen muutama päivä sitten.

Elämä jatkuu

Joonas jakoi sunnuntaina (27.4.) kenties inspiraatiotakin tuovan Instagram-tarinan.

Mainos
Mainos päättyy

Tarinassa näkyy mustalle pohjalle ilmestyvä teksti. Taustalla soi taiteellinen musiikki.

– Alat voimaan joko paremmin tai katkerammin. Valinta on sinun, tarinassa lukee vapaasti suomennettuna.

Monica puolestaan on tarinoidensa perusteella ollut liikkeellä Helsingin yössä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Hän näkyy viihtyneen Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan hotelli Clarionin näyttävässä baarissa, josta aukeaa näköalat korkealle kaupungin kattojen yläpuolelle.

Samoihin aikoihin kuin Joonaskin jakoi elämänasennetarinansa, ilmaantui Monicankin tarinoihin tekstinpätkä.

– Kykysi luottaa, kun et näe lopputulosta, on se, mikä sinusta tekee pysäyttämättömän. Universumi rakastaa sellaista energiaa, Monican tarinassa lukee. Kuva on lainattu toiselta Instagram-tililtä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan