”Baarikiintiön saa onneksi täyteen töissä!” – uudet Salkkareiden sisarsarjan tähdet eivät ehdi viihteelle!

Salattujen elämien sisarsarjan Rantabaarin kuvaukset keskeytyvät, kun rankkasade piiskaa maata Helsingin Töölössä.
Tutuista Salkkarit-näyttelijöistä Rantabaarissa nähdään Sofia Arasola, Johanna Puhakka ja Miikka Wallin. Kesän aikana heidän on tarkoitus saada purkkiin noin 100 jaksoa. Sarja nähdään televisiossa syksyllä.

Salkkarit-näyttelijöiden lisäksi sarjassa nähdään täysin uusia kasvoja. Sateelta suojassa kameran eteen pääsyä odottavat vuonna 2017 Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistunut Heikki Ranta, suomalais-norjalainen muusikko-näyttelijä Heikki Slåen ja Uusi päivä -sarjasta tuttu Matti Leino.
Heikki tosin nähtiin Salatuissa elämissä pienessä sivuroolissa ennen näyttelijäntyön opintojen aloittamista. Valmistuttuaan hän on paiskinut töitä Helsingin kaupunginteatterissa.

– Tämä on ensimmäinen iso tv-työni. Tuntuu kivalta päästä tekemään kameratöitä. Ainoa toive olisi, ettei sataisi, Heikki sanoo.
Siviilissä Heikki ei juurikaan nauti juhlimisesta, eikä hänellä olisi siihen tänä kesänä aikaakaan.
Muut näyttelijät ovat samoilla linjoilla.
– Olemme koko kesän kiinni kuvauksissa. Rantabaarikiintiön saa onneksi täyteen töissä, Matti naurahtaa ja kiiruhtaa takaisin kameran eteen.