
Aviokriisin selättänyt The Voice of Finland -komistus: Elämä on helppo sotkea!
Seiska uutisoi eilen The Voice of Finlandista tutun laulajan Ilari Hämäläisen palaneen loppuun viime vuoden lopulla, kun hän työsti kahta pitkäsoittoaan.
THE VOICE OF FINLAND -KOMISTUS PALOI LOPPUUN: KUOLEMA TULI YLLÄTTÄEN NURKAN TAKAA!
Levyjen on tarkoitus ilmestyä myöhemmin tänä vuonna.
Ilari myöntää, että muusikon työhön liittyy paljon lieveilmiöitä.
- Olen huomannut, että elämä on helppo sotkea. Ravintolakulttuurissa elämiseen liittyy lieveilmiöitä: päihteitä ja kaikkea muuta. Samaan aikaan läsnä on koko ajan yksinäisyys, Ilari toteaa.
Ilarilla on kaksi lasta vaimonsa kanssa. The Voice of Finland -ohjelman aikoihin Ilari kertoi Seiskalle kamppailleensa aviokriisin kanssa.
THE VOICE OF FINLAND -SUOSIKKI: AVIOKRIISI STRESSASI!
- Perhe-elämässä on tällä hetkellä kaikki hyvin! Kriisit on selätetty. Niitä tulee ja menee.
Keikoilla on tapahtunut myös ikäviä välikohtauksia.
- Laivoilla ihmisillä on tullut ylilyöntejä. Lavojen edessä on kaiteet, jonka edustalle yleensä miehet tulevat isottelemaan. Välillä on sattunut tilanteita, että he ovat kaatuneet vahingossa kaiteen yli ja esiintyjällä on ollut mikki hampaiden välissä tai kengänkannat otsassa. Itselläni ei ole katkennut hampaita, mutta kitaristillamme on ollut otsa auki, kun kenkä on osunut otsaan. Siinä vaiheessa ei auta kuin keskeyttää keikka.
Ensi kesänä Valkeakosken kesäteatterissa Badding-musikaalissa nimiroolin näyttelevä Ilari näkee pestin kiinnostavana.
- Meille on suunniteltu Valkeakoskelle kimppamajoitus, joten uskon, että kesästä tulee hauska. Olen viimeisen vuoden tehnyt töitä yksikseni, joten se tuntuu hyvältä vastapainolta studiotyölle ja solistin työlle, Ilari Hämäläinen kertoo Seiskalle.