Asukas kosti maitovarkaalle - pulloihin pissaa ja kalaöljyä!

Maitovarkaalle kostettiin.
Mainos
Mainos päättyy

Maitovaras on piinannut viime aikoina asukasta St Ivesissa, Englannissa. Paikallisen IT-työntekijän, 25-vuotiaan Damon Hudsonin, maitotilaukset alkoivat kadota 17. toukokuuta. Koska hän ei halunnut tuhlata poliisien resursseja vähäpätöiseen ongelmaan, hän päätti harjoittaa oman käden oikeutta.

– Maitotoimitukset ovat minulle kaikki kaikeessa. Pikkuveljeni ja -siskoni eivät kykene toimimaan, elleivät he saa aloittaa aamuaan muroilla, Metro UK:n haastattelema Hudson perusteli:

– Eihän se maailmanloppu ole, mutta on ärsyttävää, että hän tuntee tarvetta tehdä tällaista. En ole vielä ilmoittanut asiasta poliisille. Olen sen sijaan lähestynyt ongelmaa eri tavalla.

Kun perhe oli jäänyt maidoitta kolme viikkoa peräjälkeen, Hudson päätti toimia. Hän kävi valvontakameran nauhat läpi ja löysi tekijän. Seuraavaksi hän asetti kellon herättämään hänet juuri ennen aamuneljän maitotoimitusta.

Hän haki pullot sisälle ja täytti ne kalaöljyllä ja omalla virtsallaan. Sitten hän palautti pullot takaisin kuistille. Varast tarttui syöttiin, sillä aamulla pullot olivat tiessään.

Mainos
Mainos päättyy

Hudson toivoo, että voro oppi läksynsä:

– Toivottavasti se loppuu tähän. Se kummajainen sai mitä ansaitsi. 

Lähde: Metro UK

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan