Arttu Wiskarin vaikea päätös: ”Haikein mielin”

Arttu Wiskarin vaikea päätös: ”Haikein mielin”
Adhd-lääkityksensä ansiosta Arttu Wiskari voi elää normaalia elämää.

Wiskarila sulkee ovensa 15. elokuuta.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Arttu Wiskari kertoo ravintolansa tuoreessa Instagram-päivityksessä, että ravintola Wiskarila sulkee ovensa lopullisesti.

Artun ravintola sijaitsee Espoon Kivenlahdessa. 

Ravintola on pyörinyt jo viiden vuoden ajan, ja nyt se sulkee ovensa viimeistä kertaa 15. elokuuta. Ravintola palvelee asiakkaitaan tämän viikon ajan vain lounasaikaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Hyvät Wiskarilan ystävät, haikein mielin suljemme Wiskarilan torstaina 15.8.2024 kello 14.00 pysyvästi. Palvelemme tämän viikon vain lounaan merkeissä. Kiitos viidestä yhteisestä vuodesta, pitäkää huolta toisistanne ja voikaa hyvin. Terveisin Wiskarilan väki, päivityksessä kirjoitetaan.

Julkaisussa ei kerrota syytä ravintolan sulkemiselle.

Rahavaikeuksia

Joulukuussa 2022 Arttu päivitteli sosiaalisessa mediassa ravintolansa valtavaa sähkölaskua. 

– Yrittäminen alkaa olla jo hieman hankalaa, kun pienen ravintolani sähkölasku on melkein 5000 euroa kuukaudessa, hän kirjoitti päivityksessään.

Mainos
Mainos päättyy

Pian tämän jälkeen Arttu kommentoi Iltalehdelle viime vuosien olleen vaikeita koronapandemian vuoksi. Tällöin hän vakuutti ravintolan toiminnan olevan kuitenkin jo parempaan päin.

Wiskarila toimi Kivenlahdessa viiden vuoden ajan, ja yritystä pyörittivät Artun lisäksi hänen vaimonsa Pauliina sekä heidän ystäväpariskuntansa Jari ja Kata Halonen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan