Arttu Lindeman meni naimisiin!

Arttu Lindeman meni naimisiin!

Uusiin töihin siirtynyt Arttu asteli viikonloppuna alttarille rakkaansa kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Entinen tubettaja ja räppäri Arttu Lindeman yllättää ilouutisella.

Arttu kertoo Instagram-päivityksensä yhteydessä menneensä naimisiin kihlattunsa kanssa. Yksityiselämästään vaitonainen Arttu ei ole esitellyt kultaansa lehdistön kameroiden edessä, mutta hän on julkaissut someen ihastuttavia hääkuvia.

Kuvissa tuore hääpari astelee yhdessä luonnon helmassa. Morsiamella on kaunis syksyinen hääkimppu kädessään.

Kuvan ohessa Arttu siteeraa Tommy Tabermannin runoa.

Mainos
Mainos päättyy

– Jos sinä olet omenapuu, tahdon minä olla omena. Jos sinä sytyt tuleen, tahdon minä olla vesi tai herkästi syttyvä aine ---, ja niin edelleen.

Arttu paljasti vuoden alussa somevideolla menneensä kihloihin. Lisäksi hän on siirtynyt uusiin töihin Solar Films -tuotantoyhtiön markkinointiin.

Musiikillisesti hän on vaihtanut räpistä nu metaliin. Youtubessa aikoinaan suosituksi noussut sometähti on jättänyt tubettamisen taakseen muutama vuosi sitten.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan