Arman Alizad kahdeksanhenkisen uusioperheen elämästä: Olemme kauppareissulla melkoinen sirkus

Tv-tähti Arman Alizad, 50, ja hänen puolisonsa, meikkitaiteilija Senay Coco, 34, ovat eläneet vauvakuplassa siitä asti, kun Kiki-tytär syntyi syyskuussa 2020.
Pariskunnalla oli jo ennestään lapsia: Armanilla kolme tytärtä ja Senaylla tyttö sekä poika.
Arman Alizadin ja Senay-puolison avoin rakkaushaastattelu Seiskassa: Kiki-vauva yhdisti perheemme!
Kahdeksanhenkisen uusioperheen rakentanut pariskunta jakaa kiitosta joustavuudesta entisille kumppaneille.
– Olemme olleet tosi onnekkaita. Meidän on ollut helppoa sopia esimerkiksi lomat.

– Armanilla oli erilainen hoitosysteemi kuin minulla ja ex-puolisollani. Lapsemme halusivat kuitenkin viettää paljon aikaa yhdessä. Saimme sovittua perheiden kesken, että lapset olisivat meillä vuoroviikkosysteemillä. Se on toiminut kivasti.
Lapsiviikkoina asunnossa onkin melkoista vilskettä. Armanin mukaan suurimmat pulmat liittyvät lasten kuskaamiseen.
– Meidän pitää sopia tarkkaan, miten heidät kuskataan ajallaan kouluun ja harrastuksiin. Olemme melkoinen sirkus, kun lähdemme koko porukalla vaikkapa kauppaan.