Anu Puumalainen sekoili ulkomaanmatkalla – näin kävi

Huojentunut tv-tähti paistattelee nyt bikineissä altaalla, mutta reissussa oli muutama muuttuja.
Big Brotherista tutuksi tullut Anu Puumalainen lähti Thaimaahan, mutta tie sinne oli kaikkea muuta kuin ruusuinen.
Nykyään Onlyfans-bisneksestäänkin tunnettu Anu avautuu aurinkoisessa bikinikuvassa matkanteon käänteistä.
Anu nimittäin kertoo jo aivan reissun alkumetreillä tapahtuneen ikävän vastoinkäymisen.
– Matkahan alkoi niin vahvasti, että unohdin mun pienen käsimatkatavaroihin menevän laukun jo Helsinki-Vantaan ensimmäisiin vessoihin, hän kirjoittaa päivityksessään.
Tilanne ratkesi kuitenkin pian.
– Laukku onneksi löytyi vielä sieltä vessakopista missä olin käynyt ja pääsin turvatarkastukseen sekä lennolle.
Anun saapui määränpäähänsä, mutta seuraava unohdus vaani jo kulman takana.
– Lennon jälkeen meinasin unohtaa meidän bussiin mun ison matkalaukun kun laskin olevinaan omat tavarat olevan kaikki hallussa. Onneksi isokin laukku sitten pääsi määränpäähän, hän sanoo huojentuneena.
Anu Puumalaisen aamiainen herätti pahennusta
Onnellinen loppu
Uskomatonta mutta totta, vielä ennen kuin Anu pääsi majapaikkaansa, hän hukkasi lisää omaisuuttaan. Tällä kertaa sitä ei löytynyt heti.
- Loppuhuipennus ennen majoitukseen pääsyä oli kun hukkasin vielä mun Iphonen johonkin ja sitä etsittiin sitten vielä kissojen ja koirien kanssa joka paikasta parin päivän ajan. Puhelin kaikeksi onneksi löytyi vielä bussista ja nyt on puhelinkin muutaman päivän jälkeen taas käytössä.
Anu on tehnyt johtopäätöksen asiasta. Hän ihmettelee "sekoilunsa jälkeen", miten hänen on taannoin ollut mahdollista lomailla lapsensa kanssa niin, että hän ei ollut kadottanut laisinkaan tavaroitaan.
- Mietin kyllä kaiken tämän sekoilun jälkeen et miten mä oon pystynyt kolme viikkoa meidän lapsen kanssa Thaimaassa olla hukkaamatta mitään? Anu päättää päivityksensä.