Antti Tuiskulle vaatteita suunnitellut Suvi, 48, haaveilee kansainvälisestä urasta: "Tiedän mitä asulta vaaditaan"

Antti Tuiskulle vaatteita suunnitellut Suvi, 48, haaveilee kansainvälisestä urasta: 'Tiedän mitä asulta vaaditaan'

Suvi on päässyt esittelemään luomuksiaan yhdessä maailman suurimmista museoista.

Mainos
Mainos päättyy

Muodin huipulle -ohjelman vanhin kisaaja Suvi Hänninen, 48, on tehnyt yhteistyötä muun muassa Antti Tuiskun kanssa.

Muotiohjelman 4. tuotantokausi on kuvattu jo lähes kokonaan ja taakse päin katsoessaan Suvi kertookin huomanneensa itsestään hupaisan yksityiskohdan.

- Minusta tuntuu, että olin välillä se kaikista lapsellisin kilpailija, Suvi päivittelee.

- Muut saattoivat käyttäytyä kuvauksissa paljon aikuismaisemmin kuin minä.

Mainos
Mainos päättyy

Suvi myöntää olleensa jo lapsuudessaan niin sanottu poikatyttö ja aikuisenakin aina taipuvainen lapsenomaiseen elämänkatsomukseen.

Huomasitko? Pukusuunnittelija Mert Otsamo teki Linnan juhlissa ennätyksen

Kun Suvi muistelee jo vuosia sitten alkanutta muotiuraansa, hän mainitsee yhdeksi merkityksellisimmäksi saavutuksekseen pääsyn yhteen maailman suurimmista museoista.

- Vuonna 2019 sain asuni Moskovan State Historical -museoon. Olin siellä ainoana suomalaisena ja asuja oli näytillä kaikilta mantereilta.

Suomalaisille artisteille, kuten Antti Tuiskulle, Suvi pääsi suunnittelemaan vaatteita suositusten kautta.

- Olen alusta saakka tehnyt tasavahvaa, todella laadukasta ja kiinnostavaa suunnittelujälkeä.

Suvi tulee alun perin pukusuunnittelun maailmasta. Sen kautta hänellä on vahva ymmärrys muun muassa asujen liikkuvuutta kohtaan.

Mainos
Mainos päättyy
Suvi luonut menestyksekästä uraa Suomessa. Nyt hän haluaa valloittaa muotimaailman myös ulkomailla.
Suvi luonut menestyksekästä uraa Suomessa. Nyt hän haluaa valloittaa muotimaailman myös ulkomailla.

Tubetähti Miisa Grekov avoimena rankasta mielenterveystaustastaan: "Oireita jopa ruokakaupassa"

- Tiedän mitä asulta vaaditaan lavalla.

Antti Tuiskun lisäksi Suvin asuja on nähty muun muassa laulaja Jenni Vartiaisen ja Bessin päällä. Tällä hetkellä hän haaveilee kuitenkin kansainvälisestä urasta, sillä hän on omien sanojensa mukaan jo tehnyt töitä kaikkien suurten suomalaistähtien kanssa.

- Minusta olisi hienoa päästä suunnittelemaan asuja esimerkiksi Dua Lipalle, Suvi paljastaa.

Dua Lipa on yksi tämän hetken suosituimmista poplaulajista maailmalla.

- Tykkään hänen musiikistaan ihan valtavasti. Se on minulle sellaista voimamusaa.

Mainos
Mainos päättyy

Muistatko julkkisten överiseksikkäät iltapuvut?

Suvi ei rieku enää kertomansa mukaan festivaaleilla, mutta harrastaa musiikkia intohimoisesti vinyylilevyjen kautta.

Hänen yksi harvinaisimmista levyistään on Sonic Youth -yhtyeen albumi Sister, jonka alkuperäinen kansikuva vedettiin aikoinaan pois myynnistä.

- Siinä oli sellainen Mikki Hiiren kuva, joka poistettiin koska Disney kommentoi sitä. Minulla on se alkuperäinen kappale.

- En usko, että levy maksaa kuitenkaan satasta enempää, Suvi pohtii.

Tässä ovat Muodin huipulle -kilpailijat – yksi heistä suunnitellut vaatteita Adelelle

Suvin etenemistä Muodin huipulle -kilpailussa päästään seuraamaan kun ohjelman 4. tuotantokausi starttaa 8.2. Maikkarilla ja MTV Katsomo -palvelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan