Antti Tuisku veti hurmiollisen jäähyväisshow'n Provinssissa, keikan jälkeen villit yksityisbileet asuntoautossa: ”Nyt ryypätään!” – katso kuvat!

Suosikkilaulaja Antti Tuisku hyvästeli yleisönsä pitkäksi ajaksi lauantaina (30.6.) Seinäjoen Provinssin päätösesiintyjänä. Antin toistaiseksi viimeiseltä keikalta ei latausta, eikä vauhtia puuttunut.
Jo avauskappaleena kuultu Rahan takii -kappale sai yleisön villiintymään. Yleisö tanssi ja mylvi, kun Antti antoi lavalla parastaan juoksennellen muun muassa ison oravanpyörän sisällä.

Energiaa puhkunnut Antti ei hikipisaroita säästellyt, vaan tanssahteli ja hötkyi lavalla taustatanssijoiden edessä kuin ammattitanssija konsanaan.

Akrobatiaa popparilta vaadittiinkin, kun hän kieppui välillä pää alaspäin ja liiteli tanssijoiden käsivarsilla.

Keikka huipentui näyttävään ilotulitukseen, mikä näkyi kauas.

Lavalta liikuttunut Antti poistui jakaen yleisölle lentosuukkoja.
- Nyt ryypätään, Antti lupasi.
Seiskan tietojen Antti laittoi bileet pystyyn festarialueen backstage-alueelle. Hän oli vuokrannut käyttöönsä asuntoauton. Siellä pippalot jatkuivat aina aamuun saakka.
Sunnuntaina Antti kiitti fanejaan Instagram-päivityksessään.
Päivityksen oheen Antti oli lisännyt kuvan keikalta tilanteesta, jossa hän tarjosi sylitanssin eräälle tytölle. Kyseinen ohjelmanumero toi lisämausteen Pyydä multa anteeks kunnolla -kappaleeseen.