Antti Tuisku poseeraa kuin alusvaatemainoksessa konsanaan: "Saa olla kyllä tosi kiitollinen"

Antti Tuisku
Mainos
Mainos päättyy

Keikkalavoilta väistyvä Antti Tuisku, 39, nauttii parhaillaan ajastaan Espanjan lämmössä.

Katso video: Danin ja Even Parihaaste - Jakso 7: Katusoittajat

Antti Tuisku viettää aikaa parhaillaan toisessa kodissaan Espanjassa. Antti on paljastanutkin muuttavansa pysyvästi Espanjaan.

Viitisen vuotta Espanjassa viihtynyt poppari jättää keikkalavat kesän jälkeen. Antin seurana on myös hänen rakkaat koiransa.

Mainos
Mainos päättyy

Maaliskussa julkaistussa Aamulehden haastattelussa mies paljasti tehneensä jo esikaupat vuoren rinteellä sijaitsevasta mökistä.

- Tiedä vaikka alkaisin kasvattaa manteleita. Siellä on melkein kymmenen hehtaaria maita ja ne pitävät sisällään myös manteli-istutuksia, hän tokaisi tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Toistaiseksi elämä vaikuttaa sujuvan leppoisasti, ja Antti päivittelee kuulumisiaan somessa. Vaikka myrskyiset kelit ovat välillä koetelleet Espanjassa, Antti kertoo olevansa kiitollinen monista asioista.

- Siis onhan tää ihan best. Saa olla kyllä tosi kiitollinen monoesta asiasta. Muun muassa siitä, että voi lähtee tällee puolialasti kotoa kävelee mereen uimaan, Antti raportoi uintiretkeltään Instagramin tarinoissa.

Viikonloppuna Antti nautti auringosta yhdessä koiransa kanssa. Kolmen kuvan päivityksessä mies toivotteli seuraajilleen mukavaa viikonloppua - kuin alusvaatemalli konsanaan.

Aamulehti: Antti Tuisku jättää Suomen - suunnittelee uraa manteliviljelijänä

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan