Antti Tuisku julkaisi paljonpuhuvan avautumisen ennen vihoviimeistä keikkaansa

Poppari avautuu rehellisesti piinaavista tunteistaan.
Laulaja Antti Tuisku, 39, kertoi viime syksynä jättävänsä artistin uransa. Pop-tähti julkaisi viimeisen albuminsa kesäkuussa.
Miehen huikea taival musiikin parissa päättyy esiintymiseen Turun Ruisrock-festivaaleilla lauantaina 8.7. illan viimeisenä esiintyjänä Niittylavalla.
Katso Seiskan arkistovideo!
- Urani viimeiset keikat ja viimeisen albumin julkaisu lähestyy, Antti päivitti Instagram-tililleen kesäkuun alussa.
- Vaikka uteliaan innoissani olenkin tulevaisuudesta, ei se sulje pois suurta kaihoa ja ikävää. Prosessoin näitä tuntemuksia oikeastaan päivittäin, mutta uskon elämän näyttävän jokaiselle meistä lopulta uusia, upeita asioita silloin kun totutut asiat ja mukavuusalueet hälvenevät horisonttiin, hän summasi tuolloin.
Antti Tuiskun uutispommi podcastissa: "Esikaupat on tehty"
Antilla on rutkasti suunnitelmia uuteen elämänvaiheeseensa. Hän on muun muassa osakkaana hyvinvointialan yrityksessä. Antti on opiskellut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.
Antti Tuisku tunteellisena uransa lopetuksesta – Lordilta napakka kuitti
Ennen viimeistä keikkaansa Ruisrockissa laulaja avautui tuntemuksistaan Instagram-tarinassaan.
- Uuden elämänvaiheen edessä: Haikeuden ja ikävän aiheuttamasta hermostuneisuudesta, pahantuulisuudesta, passiivisuudesta, kärsimättömyydestä ja epäsosiaalisuudesta on lyhyt matka puhdistavaan itkuun ja ymmärrykseen, Antin 24 tuntia näkyvässä tarinassa lukee.
- Toistaiseksi en ole vielä pystynyt enkä halunnut kulkea tuota matkaa, hän tunnustaa.
- Joten jatkan itselleni tähän hetkeen sopivimmalla reseptillä; otan pian vastaan päivän toisen asiakkaan vastaan, nukun kun kykenen, urheilen kuin viimeistä päivää ja koitan olla liikaa miettimättä.
Paljastus seksielämästä! Suhdekuvioistaan vaitonainen Antti Tuisku repäisi podcastissa
Tekstissään hän aprikoi, millaiseen tunnemyrskyn pyörteisiin hän joutuu näillä näkymin uransa viimeisen keikkansa jälkeen.
- Lauantaina itkettää kummiskin. Ja surettaa. Ja naurattaa. Ja helpottaa, Antti ennustaa.
- Ja elämä on silti aika pirun siistiä. Olen kiitollinen niin monesta asiasta.
Antin viimeiseltä albumilta löytyy Auto jää -kappale, jossa on mukana keikkakesän kuumin nimi Käärijä.
Antti on julkaissut Instagramissa runsaasti kuvia veijareiden hassutteluista.
- Jere on yksi mahtavimmista ja sympaattisimmista tyypeistä, joita koskaan olen tällä musa-alalla tavannut! Ja hänen ja koko tiimin matkaa Euroviisuissa on siksikin niin mahtava myötäelää. Pelkkää rakkautta! mies suistuttaa somessa.
Antti Tuisku hempeilee Käärijän kanssa – ’’pelkkää rakkautta!’’