Antti Luusuaniemi jäätyi täysin tavattuaan Robert De Niron – Hollywood-legenda löi yhdellä eleellä luun kurkkuun: ”En unohda sitä koskaan”

Näyttelijä ja käsikirjoittaja Antti Luusuaniemi, 42, tunnetaan myös pomotitteleistään: hän työskentelee perustamansa Red Carpet -elokuvafestivaalin taiteellisena johtajana sekä Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkönä.
Nelonen media jyllää myös Häät ennen hautajaisia -uutuuselokuvan taustalla. Siinä Antti näyttelee pääroolin Iina Kuustosen rinnalla. Kyseessä on komedia, vaikka aiheena onkin synkin mahdollinen eli kuolema.
– Varmaan kaikki joutuvat jossain vaiheessa elämää kohtaamaan jonkun läheisen kuoleman. Ja jokainen meistä miettii omaa kuolemaansa ainakin kerran päivässä.
– Mutta se mikä mielestäni tässä leffassa on hyvää, niin sitä todella vaikeaa aihetta eli kuolemaa on käsitelty hauskasti – ja myös koskettavasti. Se on se, mikä tästä elokuvasta tekee erityisen. Se ei mässäile, vaan antaa toivoa, Antti sanoo Seiskalle.

Perjantaina ilmestyvässä Seiskassa on aukeaman mittainen artikkeli Antista, joka kertoo avoimesti isyydestään. Koko kansan tuntemalla näyttelijällä on kolme lasta: reilun vuoden ikäinen poika ja teini-ikäiset tyttäret.
Anttia alkaa naurattaa kysyttäessä pilke silmäkulmassa, onko hän tyttäriään kohtaan yhtä ylisuojeleva kuin Robert De Niron, 79, esittämä roolihahmo Jack Byrnes supersuositussa elokuvasarjassa Perhe on Painajainen (Meet The Parents).
De Niro esittää elokuvissa mestarillisesti ankaraa appiukkoa, joka paljastuu Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n entiseksi virkamieheksi ja joka grillaa vävykokelaansa valheenpaljastuskokeessa.
– Hah. Vanhempana on vain mahtavaa, kun lapset ovat sosiaalisia ja pystyvät luomaan ystävyys- ja seurustelusuhteita. Minä vain kannustan siihen, Antti naurahtaa.
Mutta kun aihe tuli puheeksi, Antilla on kaivaa povitaskustaan mielenkiintoinen tarina vuodelta 2010. Hän osallistui tuolloin New Yorkissa Tribecan elokuvajuhlille, joissa esiteltiin uutuuselokuva Little Fockers (Pienin painajainen perheessä).
Kyseinen raina oli Painajainen Perheessä -elokuvan toinen jatko-osa. Aiempien osien tapaan sen pääosassa loistivat Ben Stiller ja De Niro, joka myös kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Hollywood-tähti on myös yksi elokuvafestarin perustajista.
– Sain silloin kunnian tavata herra Robert De Niron, Antti paljastaa.
– Samassa tilaisuudessa oli muitakin maailmantähtiä, kuten Aaron Eckhart, Jessica Alba ja Selma Blair. Maailmantähdet tavallaan arkistuvat, kun heitä tapaa. De Niron tapaaminen tuli aika yllättäen, ja muistan, miten totaalisesti jäädyin.

Antti Luusuaniemi kertoo tylystä heitosta koskien leffapäärooliaan: ”Sinä et osaa tätä näytellä”
Antti sanoo aina arvostaneensa De Niroa ”niin korkealle kuin vain kollegaa on mahdollista arvostaa.” Elävän legendan tapaamisella oli siis hänelle suuri merkitys.
– Yksi lempielokuvistani on Kuin raivo härkä, jonka De Niro teki Martin Scorsesen kanssa. Olisi ollut tosi kiva kysyä häneltä siitä elokuvasta, mutta kun tilaisuus tuli, menin ihan jäihin, Antti muistelee.

– En saanut suustani mitään muuta kuin ”It’s an honor to meet you” (suom. ”On kunnia tavata teidät”). Muistan miten kättelimme ja hän mittaili minua päästä varpaisiin.
– Sitten hän teki sen tietyn katseensa, nyökkäsi hyväksyvästi ja myhäili robertdeniromaisella tavalla, että ”Mmm”. En unohda sitä koskaan.
Antti muistaa jääneensä "hoo moilasena" toljottamaan De Niroa, jota tuli pian kättelemään jo toinen ja kolmaskin kutsuvieras. Ohikiitävä juttuhetki siis tuli ja meni eikä uutta tilaisuutta enää tarjoutunut.
– Maailmantähtenä on varmaan aika vaikea olla sellaisella tilanteessa, kun kaikki haluavat sinusta osansa. Toivoin tietysti, että olisin päässyt myöhemmin illallisella hänen viereensä istumaan, mutten onnistunut.
Antille tarjoutui kuitenkin tilaisuus jutella elokuvanteosta John Hamburgin kanssa, joka oli ollut käsikirjoittamassa Little Fockersia.

– Pääsin hänen kauttaan vähän tenttaamaan, millaista De Niron kassa on työskennellä ja millaista ylipäänsä elokuvan tekeminen on Yhdysvalloissa. Kävi ilmi, että aika samanlaista kuin Suomessakin, mutta budjetit ovat vain vähän isompia.
– Vertasimme silloin budjetteja. Suomessa oli ilmestynyt Veijarit, jossa meillä oli 1,5 miljoonan budjetti. Heillä vastaava summa oli 100 miljoonaa dollaria.