Antti Ketonen vihjailee uuden kappaleensa sanomasta: "Mitä sitä kiertelemään..."
Keikkalavojen suosikki paljastaa uuden piirteen itsestään.
Seiska uutisoi hiljattain, että iskelmäsuosikki Antti Ketonen, 44, valmistui kesän kynnyksellä laulunopettajaksi.
Laulajakomistus ei lepää laakereillaan, sillä hän julkaisee pian uuden Paha mies -kappaleen.
– Mitä sitä kiertelemään, kappale kertoo elämästäni. Biisi masteroitiin äskettäin, ja sen syntymiseen vaikuttivat Jonas Olsson ja Happoradiosta tuttu Aki Tykki. En halua vielä tarkemmin kertoa kappaleen sisällöstä ennen kuin se on julkaistu, Antti kertoo.
Antti Ketonen avautuu uudesta urastaan Seiskalle
Kesä työllistää
Neljänsuora-yhtyeen solistina musiikillisen uransa aloittanut Antti on ollut keikkalavojen vetonaula jo vuosia. Myös tämän kesän keikkakalenteri pursuaa esiintymisiä ympäri Suomen.
– Vaikka kiirettä piisakin, pyrin nauttimaan keikkojen välissä Suomen kesästä, sillä pian on taas syksy, Antti tuumaa hyväntuuliseen tapaansa.
Laulaja Antti Ketonen: Koirani on sometähti
Lisää opiskelijoita haussa
Kolmevuotisen laulunopettajakoulutuksen suorittanut Antti aloittaa syksyn saavuttua pedagogisen työnsä.
– Jokusesta opettamisesta on jo sovittu, mutta vielä mahtuu opiskelijoita mukaan, Antti vinkkaa.
Antin uusi Paha mies -kappale julkaistaan kesäkuun viimeisenä päivänä.