Antti Holma järjesti keräyksen syöpäsairaille lapsille - kolmas osa saatiin kasaan vain yhdessä päivässä!

Näyttelijä ja televisiokasvo Antti Holma täyttää itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 35 vuotta. Syntymäpäivänsä ja Suomen juhlavuoden kunniaksi Antti on laittanut pystyyn keräyksen lasten hyväksi.
Rahat menevät hyvään tarkoitukseen, sillä niillä autetaan syöpäsairaita lapsia ja heidän läheisiään. Tarkoituksena on kerätä 10 000 euroa, josta kolmas osa saatiin kasaan vain yhdessä päivässä.
Tällä hetkellä rahaa on kasassa jo lähes 6 000 euroa.
Aihe on tärkeä Antille jo senkin vuoksi, että mies on taistellut ihosyöpää vastaan.
Näyttelijä Antti Holma sai ikäviä uutisia: Syylä paljastui syöväksi!
- Suomen satavuotisjuhlavuoden aikana ehdin itsekin sairastaa ihosyövän. Täytän 6.12.2017 35 vuotta, mutta tällä keräyksellä haluan auttaa niitä, jotka ovat vielä aivan reissunsa alussa. Jos päästään tavoitteeseen, teen uuden Sande ja Suvi-Tuuli -videon, Antti kirjoittaa keräyksen esittelytekstissä.
- Täytän itsenäisyyspäivänä 35 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi pistin vielä pystyyn keräyksen Lasten syöpärahastolle, joka jeesaa sairastuneita lapsia ja heidän perheitään. Päivässä tuli jo kolmasosa 10 000 euron tavoitteesta! Ihan parasta! Jos päästään tavoitteeseen, teen uuden Sande ja Suvi-Tuuli -videon, jos tuplataan tavoite, teen kaksi. Kiristystä, tiedän, mut hei. Linkki biossa. Pienikin summa auttaa. Kiitos kaikille mukaan tulleille! ❤️