Anssi Kelan blondi tukka riemastuttaa! Tunnistatko laulajatähteä tästä kuvasta?

Anssi Kela
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Anssi Kela, 49, julkaisi torstaina suloisen kuvan itsestään vuosien takaa. Kuvassa Anssi poseeraa kouluikäisenä pöyhkeässä takatukassaan.

Maaliskuussa vaimonsa kanssa avioitunut Anssi kertoo päivityksessään osallistuvansa Duran Duran -yhtyeen Helsingin-keikalle. Englantilaisbändi konsertoi sateisessa Kaisaniemenpuistossa eilen torstaina (2.6.).

Anssi paljastaa olevansa pitkän linjan Duran Duran -fani.

- Iso päivä. Duran Duran on yksi elämäni kulmakivistä, mutten ole koskaan nähnyt bändiä livenä. Tänään he soittavat Helsingissä, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982. Olen paikalla, ilmeisesti sadevarusteissa, Anssi tarinoi ennen keikan alkua.

Mainos
Mainos päättyy

Yllätyshäät! Anssi Kela meni naimisiin

Julkaisemansa kuvasarjan ensimmäisessä otoksessa Anssi poseeraa vitivalkoisessa kuontalossa. Otsaa koristaa tänä päivänäkin trendikäs "verho-otsis".  Hän on pukenut kuvassa päälleen Duran Duran -aiheisen fanipaidan. Kuva on Anssin mukaan otettu vuonna 1984.

Toisessa kuvassa Anssi esittelee nuorena keräämiään Duran Duran -pinssejä. Taustalla lepää herran taiteilema fanilehti. Lehden sivuille on liimattu kuvia yhtyeestä. Tekstit on kirjoitettu sivuille kauniisti tekstaten.

Näin Anssi Kela puhui suunsa puhtaaksi mielenosoituksessa - mukana myös Pertti Kurikan Nimipäivät, Erin ja Maija Vilkkumaa

Kolmannessa kuvassa komeilee hurja valikoima Duran Duran -julisteita.

Kolmannessa kuvassa osa julisteista, jotka olivat aikanaan seinälläni, Anssi paljastaa.

Mainos
Mainos päättyy

Kyllä. Pidän Duran Duranista. Oikeastaan vähän jopa jännittää. En ole etukäteen ottanut selvää kiertueen biisilistoista, haluan yllättyä, laulaja ilmoittaa.

Illan aikana Anssi jakoi Instagramiin useita videoita odottamastaan konsertista. 

Kuvan kommenteissa Anssin seurajaat tiedustelevat, miellyttikö poppareiden keikka itsekin varsin taitavaa esiintyjää? Anssi ei ole palannut faniensa kommentteihin, mutta luultavasti hän paljastaa mielipiteensä torstaisesta konsertista myöhemmin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan